Ihmisillä on episodinen muisti ja uuden tutkimuksen perusteella vaikuttaisi, että koirilla on samankaltainen muisti.

Jos sinusta on joskus tuntunut siltä, että koirasi muistaa tekojasi ja toimintojasi, on tuntemuksessa ollut perää. Uuden tutkimuksen mukaan koirat voivat muistaa omistajiensa tekoja, vaikka niillä ei olisi mitään vaikutusta niihin itseensä.

Eläinten käytökseen keskittynyt tutkija Claudia Fugazza koetti kouluttaa koirat tekemään yksinkertaisia, mutta niille outoja tehtäviä, kuten ämpäriin kurkistamisen tai sateenvarjon koskettamisen. Metron mukaan tätä toteutettiin tekemällä kyseisiä asioita koirien edessä.

Millään koirille opetetulla tai näytetyllä tehtävällä ei ollut mitään lopputulosta ja niiden satunnaisuus Metron mukaan merkitsi sitä, ettei niitä yhdistetty mihinkään tarkoitukseen.

Tästä huolimatta tunti sen jälkeen, kun koirille oli näytetty näitä outoja tekoja, koirat pystyivät muistamaan ne ja matkimaan niitä huolimatta siitä, että jokainen teko oli satunnainen ja sillä ei ollut vaikutusta esimerkiksi herkkujen tai lenkille lähtemisen suhteen.

Metron mukaan tämä tarkoittaa siis sitä, että koirasi tarkkailee ja muistaa pieniäkin asioita, joita teet, vaikka teoilla ei olisi merkitystä sen itsensä kannalta.

”Jos pyydät koiraa matkimaan tekoa, joka sillä oli näytetty joku aika sitten, se on kuin kysyisit: ’Muistatko, mitä omistajasi teki?'”, Fugazza selitti.

Current Biology -journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan löydökset osoittavat, että koirat muistavat menneitä tapahtumia, jotka ovat yhtä monimutkaisia, kuten ihmisten teot, vaikka ne eivät olettaisi muistitestiä, mikä antaa todisteita siitä, että koirilla on ihmisten episodisen muistin kaltainen muisti.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.

Koiriin liittyen on julkaistu muitakin mielenkiintoisia tutkimuksia. Olemme aiemmin kertoneet esimerkiksi siitä, kuinka koirat ymmärtävät, miten paljon omistajat niitä rakastavat sekä siitä, että koirat näkevät unia omistajistaan.

Lähde: Metro