Äiti kirjoitti tapahtuneesta Facebookissa, mikä on innostanut ihmiset osoittamaan tukea pienelle pojalle somessa.

Facebookista on lähtenyt leviämään julkaisu, jonka kuvassa pieni poika seisoo rannalla violetissa, kimaltelevassa hameessa. Kuvan yhteydessä on pojan äidin kirjoittama teksti, jolla on tärkeä viesti.

Kuvassa oleva 3-vuotias Roo-poika tykkää kirjoituksen mukaan leikkiä rekoilla, tehdä palapelejä, syödä luumuja ja pukeutua kimalteleviin tutuihin.

”Jos häneltä kysytään, hän kertoo niiden saavan hänet tuntemaan olonsa kauniiksi ja rohkeaksi. Jos häneltä kysytään, hän sanoo, ettei ole sääntöjä siitä, mitä pojat tai tytöt voivat pukea päälleen”, pojan äiti, Jen Anderson Shattuck kirjoittaa artikkelin lopussa kokonaan luettavissa olevassa julkaisussa.

Roo käyttää tutuja, eli balettihameita, niin kirkossa kuin ruokakaupassakin ja äiti kertoo, että heiltä on kysytty hyvää tarkoittavia kysymyksiä.

”Olemme vastanneet niihin; se on ollut ihan okei. Se OLI okei, eiliseen saakka”, äiti kirjoittaa keskiviikkona, elokuun 24. päivä julkaistussa kirjoituksessa viitaten siis tiistaihin.

Tuona tiistapäivänä Roo ja hänen äitinsä olivat kävelemässä puistoon, kun tuntematon mies lähestyi heitä ja lopulta moitti ja ahdisteli äitiä ja poikaa vain sen takia, että Roolla oli yllään tutu, balettihame.

Äidin mukaan mies oli sanonut olevansa vain utelias ja kysyi, miksi äiti tekee näin pojalleen.

”Hän ei ollut utelias. Hän ei halunnut vastauksia. Hän halusi varmistaa, että me molemmat tiesimme, että mitä poikani tekee – mitä ANNOIN hänen tehdä – oli väärin”, äiti kirjoittaa tapahtuneesta.

”’Hänen ei pitäisi tehdä näin sinulle’, mies sanoi. Hän puhui suoraan pojalleni. ’Olet poika. Hän on huono äiti. Tämä on lasten kaltoinkohtelua'”, kirjoitus jatkuu.

Äidin mukaan mies otti myös valokuvia heistä, vaikka äiti pyysi, ettei tekisi niin ja mies uhkaili äiti.

”Nyt kaikki saavat tietää. Tulet näkemään”, mies oli äidin kirjoituksen mukaan sanonut.

Äiti kirjoittaa soittaneensa poliisille, jotka ottivat lausunnon ja kehuivat Roon hametta. Tästä huolimatta Roolle jäi turvaton olo.

”Hän haluaa tietää, ’Onko se mies tulossa takaisin? Se paha mies? Aikooko hän huutaa lisää epämukavia sanoja hameestani? Aikooko hän ottaa lisää kuvia?'”, Anderson Shattuck kirjoitaa.

”En voi sanoa varmaksi. Mutta tämän voin sanoa: Minua ei pelotella. Oloani ei tehdä haavoittuvaksi tai pelokkaaksi. En aio antaa vihaisten tuntemattomien sanoa pojalleni, mihin hän voi pukeutua ja mihin ei”, äiti kertoo kirjoituksessa.

”Maailma ei kenties rakasta poikaani sellaisena kuin hän on, mutta minä rakastan. Minut on laitettu tälle pallolle varmistamaan, että hän tietää sen”, hän lisää ja kertoo, kuinka puolustaa poikansa oikeutta kulkea kadulla rauhassa pukeutuen siihen, mihin itse haluaa ja näyttävänsä hänelle, kuinka hän arvostaa poikaansa ja tukee hänen valintojaan.

”Huolimatta siitä, mitä kuka tahansa muu sanoo, huolimatta siitä, kuka koettaa estää häntä tai kuinka usein”, äiti kirjoittaa.

Äidin kirjoituksesta on tullut viraali ja sitä on jaettu tätä kirjoittaessa yli 47 000 kertaa. Kommentteihin on myös tullut kannustavia viestejä Roolle, hänen äidilleen ja hänen Audra-vaimolleen.

Huffington Postin mukaan äidin julkaisu on myös johtanut #TutusForRoo-someliikkeeseen, jossa kyseisen hashtagin avulla vanhemmat ja lapsettomat aikuiset ovat jakeneet kuvia lapsistaan ja itsestään tutuihin pukeutuneena osoittaakseen tukea Roolle – alla tästä yksi esimerkki:

I was incredibly moved by my buddy Jen Anderson Shattuck’s story about how her son was bullied by a grown man for…

Julkaissut Tim Atkins 26. elokuuta 2016

”Hashtagin laittoi aluelle ystävä ja olemme olleet ilahtuneita vastaanotosta. Olen saanut tuhansia rakkauden ja kannustuksen viestejä ympäri maailman ja en voisi olla iloisempi tietäessäni, kuinka monet tukevat meitä”, Anderson Shattuck sanoi Huffington Postille.

Äidillä oli myös viesti muille vanhemmille.

”Lapsenne tarvitsevat teitä. Keitä he ovatkaan, mitä he haluavatkaan olla, he tarvitsevat rakkauttanne, uteliaisuuttanne ja hyväksyntäänne”, hän muistutti.

Lue äidin kirjoitus alta ja jos haluat jakaa sen itse, löydät sen Facebookista täältä. #TutusForRoo-julkaisuja löydät esimerkiksi täältä.

My three-and-a-half-year-old son likes to play trucks. He likes to do jigsaw puzzles. He likes to eat plums. And he…

Julkaissut Jen Anderson Shattuck 24. elokuuta 2016

Lähde: Huffington Post