Kansainvälinen kyselytutkimus väittää ihmisten olevan onnellisimmillaan tiettyyn aikaan päivästä.

Neuroskepticin tutkimuksen mukaan ihmiset ovat onnellisimmillaan kello 19 aikaan. 14 eri kielellä tehtyyn kyselyyn vastasi 5 447 ihmistä 20 eri maasta.

Kyselyyn osallistuneita pyydettiin kuvailemaan tarkalleen, mitä he tekivät edeltävänä iltana kello 19. Sen jälkeen he täyttivät kyselyn, jossa selvittivät edellisillan kokemukseen liittyviä tuntemuksiaan.

Tutkimuksen tulosten perusteella vastaukset olivat laajalti miellyttäviä, vaikka ihmiset olivat tehneet kello 19 aikaan arkisia askareita. Avainasemassa olikin se, että he viettivät aikaansa ystävien tai perheen kanssa.

”Tein pizzaa poikaystäväni kanssa”, oli yhden italialaisen osallistujan vastaus kyselyyn.

”Serkkuni tuli kylään ja rentouduimme parvekkeella lumilautailtuamme ensin koko päivän”, yhdysvaltalainen osallistuja kertoi puuhistaan.

Kello 19 vaikutaisi siis olevan erityinen ajankohta päivässä, jolloin ihmiset nauttivat olostaan. Tutkimuksessa on kuitenkin rajoitteensa: osallistujila kysyttiin vain, mitä he tekivät tiettyyn aikaan päivästä.

Lähde: Good Housekeeping