Syötävien väreillä voi vaikuttaa omaan mielialaansa.

Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta sillä voi ostaa jotain, mikä voi auttaa tulemaan onnelliseksi: keltaisia syötäviä. Happy Egg Companyn teettämä tutkimus selvitti, että keltaisten syötävien nauttiminen vapauttaa merkittävän määrän onnellisuushormoneja, koska keltainen väri yhdistetään iloon ja onneen.

Cosmopolitanin mukaan psykologit väittävät, että ihmisten positiivinen suhde värin kanssa alkaa jo nuorena. Keltaisen on kerrottu myös stimuloivan aivojen vasenta puolta, mikä rohkaisee ihmisiä näkemään sen lämpimänä ja hauskana värien joukossa.

Tutkimuksessa mitattiin tuhannen ihmisen reaktioaikoja, kun he vastasivat kysymyksiin ruokien väreihin ja onnellisuuteen liittyen. Cosmopolitanin mukaan tutkimuksessa ilmeni, että 70 prosenttia yhdistää keltaiset ruoat iloiseen oloon.

61 prosenttia tutkimukseen osallistuneista sanoi omelettien olevan ”onnellisten” ruokien kärjessä, kun taas toisena on lohturuoka mac ’n cheese, juustomakaroni 55 prosentilla äänistä. Top viiteen pääsivät myös banaanit, pannukakut ja uppomunat.

Cosmopolitanin mukaan neuropsykologi David Lewis kertoi yllättyneensä värien aiheuttamasta reaktiosta.

”On olemassa paljon tutkimuksia, jotka näyttävät, miten värit voivat vaikuttaa tunteisiin, mutta yllätyimme löydettyämme, että niin monet keltaiset ruoat herättävät niin vahvoja, positiivisia tunteita makunystyröiden hyväilyn lisäksi”, hän sanoi.

”Tutkimus paljasti, että 30 prosenttia enemmän ihmisistä yhdistää keltaisen onnellisuuteen kuin muita testattuja värejä ja 62 prosenttia haluaa nähdä enemmän keltaista jääkaapissaan”, Lewis lisäsi.

Jos haluat välttyä päinvastaiselta vaikutukselta, kannattanee pysytellä erossa mustikoista – siniset syötävät kun yhdistetään surullisuuteen ja alakuloon värinsä takia.

Oletko huomannut syötäviesi värin vaikuttavan mielialaasi? Kommentoi alla!

Lähde: Cosmopolitan