Sinkut arvioivat itseään eri ominaisuuksien suhteen, minkä perusteella eri horoskooppimerkit laitettiin paremmuusjärjestykseen.

Seuranhakupalvelu Eliittikumppani selvitti käyttäjiensä avulla suomalaissinkkujen ominaisuuksia lajitellen tulokset horoskooppimerkkien mukaan. Tulokset pohjautuvat persoonallisuustestiin, jonka jokainen Eliittikumppaniin liittyvä jäsen täyttää.

Eliittikumppanin mukaan psykologien kehittämässä testissä itseä ja omia ominaisuuksia arvioidaan usealta eri kannalta. Näiden joukosta Eliittikumppani poimi mielenkiintoisimmat ominaisuudet ja vertaili horoskooppimerkkejä sitten keskenään.

Tutkimuksessa oli mukana yli 115 000 suomalaista sinkkua ja arvioitavia ominaisuuksia oli yhteensä kahdeksan. Jokaisen eri ominaisuuden kohdalla top 3 -tilat nappasivat seuraavat merkit:

– Viehättävimmät: härkä, jousimies, vesimies.

– Seksikkäimmät: kalat, kauris, jousimies.

– Eniten huumorintajua: jousimies, neitsyt, rapu.

– Seksinhaluisimmat: skorpioni, oinas, härkä.

– Uskollisimmat: jousimies, skorpioni, vaaka.

– Älykkäimmät: härkä, jousimies, kauris.

– Eniten lapsia toivovat: vaaka, jousimies, skorpioni.

– Ja suurimman palkkapussin omaavat: oinas, kauris, kaksonen.

Eliittikumppanin käyttäjät antoivat itselleen myös pisteitä ominaisuuksien suhteen ja heidän vastausten perusteella horoskooppimerkit pystyttiin laittamaan top 12 -listalle paremmuusjärjestykseen.

Eliittikumppanin mukaan rakkaushoroskooppien kerma sinkkujen oman itsearvioinnin perusteella on tällainen:

1. Jousimies (23.11.-22.12.)

Jousimiehet keräsivät pisteitä 35/40. Tilastoihin perustuvassa rakkaushoroskooppissa loppuvuoden lapset ovat parasta A-ryhmää. Jousimiehet ovat hyvännäköisiä, seksikkäitä, uskollisia, huumorintajusia sekä älykkäitä. He myös toivovat omia lapsia.

2. Härkä (21.4.-20.5.)

Härät pisteyttivät itsensä kakkossijalle tuloksella 33/40. Härät ovat hyvännäköisiä ja älykkäitä ja he saivat hyvät pisteet jokaisen eri ominaisuuksien osalta. Ainoastaan uskollisuudessa he jäivät keskinkertaiseksi.

3. Skorpioni (23.10.-22.11.)

Kolmannelta sijalta löytyvät skorpionit tuloksella 27/40. Tämän merkin sinkut ovat seksinhaluisimpia, mutta mitään seksiaddikteja he eivät ole, sillä he ovat myös uskollisia. Skorpionit ovat myös halukkaita saamaan jälkikasvua. Tämän merkin edustajat ovat tavallisen näköisiä ja melko älykkäitä. Jos kaipaat fiksua, filmaattista ja viriiliä kumppania, koeta löytää rinnallesi skorpioni.

4. Kaksonen (21.5.-21.6.)

Pisteillä 26/40 kaksoset ovat neljäntenä. Tämä merkki on sitoutumiskammoinen pelimies tai -nainen. Kaksoset näyttävät hyvältä, ovat älykkäitä sekä tienaavat hyvin. Uskollisuuden suhteen heillä on puutteita ja lasten hankkimisesta he eivät juuri innostu.

5. Kalat (20.2.-20.3.)

Kalat saivat pisteitä yhtä paljon kuin kaksoset, 26/40. Kuten ylempää löytyvästä listauksesta eri ominaisuuksien ykköstilat napanneista merkeistä käy ilmi, kalat ovat merkeistä seksikkäimpiä. He ovat myös tasaisen laadukkaita muilla osa-alueilla ja vain älykkyydessä olisi toivomisen varaa. Kalat eivät kaksosten tavoin innostu jälkikasvun hankkimisesta.

6. Rapu (22.6.-22.7.)

Ravut ovat keskikastia 24 pisteellä 40:stä. Ravut ovat tasaisen varmoja suorittajia kaikilla kahdeksalla osa-alueella. He hurmaavat vaatimattomuudellaan ja hyvällä suorituskyvyllä. Rapu omaa huumorintajua ja on sopivan tavallinen kumppani.

7. Neitsyt (23.8.-22.9.)

Pisteitä tämä merkki sai 23/40. Neitsyet ovat älykkäitä ja huumorintajuisia. Heidän seksinhalunsa ja seksikkyytensä ei kuitenkaan ole kovin korkealla eikä palkkapussi ole painavaa sorttia. Tämän merkin edustajat ovat uskollisia ja toivovat saavansa lapsia. Neitsyet soveltuvatkin siis perheen perustamiseen ja pitkään parisuhteeseen.

8. Oinas (21.3.-20.4.)

Oinaat antoivat itselleen pisteisä 23/40. He arvioivat itseään tasaisesti kaikissa muissa ominaisuuksissa paitsi palkan suhteen; he ovatkin isointa tiliä tienaavin merkki tämän tutkimuksen perusteella. Ulkonäöltään he eivät ole kärkikastia kauneuden ja komeuden osalta.

9. Kauris (22.12.-19.1.)

Vuodenvaihteen lapset saivat pisteitä 22/40. Kauriit ovat seksikkäitä, hyvännäköisiä ja tienaavat hyvin. He ovat myös älykkäitä. Kokonaispisteet kuitenkin romahtavat, koska he eivät ole uskollisia tai huumorintajuisia eivätkä halua saada lapsia.

10. Leijona (23.7.-22.8.)

Uskolliset leijonat saivat puolet pisteistä, 20/40. Tämän merkin edustajat haluavat ehdottomasti saada lapsia. Ulkonäön ja älykkyytensä suhteen leijonat eivät ole kärkikastia, mutta huumorintajua heiltä löytyy.

11. Vaaka (23.9.-22.10.)

Vaa’at pisteyttivät itsensä 19/40. He ovat tämn tutkimuksen merkeistä halukkaimpia saamaan lapsia. Vaa’at eivät ole kaikista seksikkäimpiä ja kauniimpia, mutta he ovat uskollisia ja hyviä kumppaneita seesteiseen perhe-elämään.

12. Vesimies (20.1.-19.2.)

Alkuvuoden lapset jäivät viimeiseksi 18/40 pisteellä. Vesimiehet ovat viehättäviä ja seksikkäitä, mutta muissa ominaisuuksissa he arvioivat itseään alakanttiin. Uskollisuus ja huumorintaju ei ole tämän merkin juttu ja lapsiakaan he eivät ole innokkaina hankkimassa.

Lähde: Eliittikumppani