Varsinkin naiset ovat käyneet sosiaalisessa mediassa taisteluun rintojen yliseksualisoimista vastaan.

Sosiaalisessa mediassa – etenkin Twitterissä – on jaettu pitkin viikkoa kuvia ja tarinoita rinnoista, kun #tissiviikko-kampanja pyörähti käyntiin maanantaina 21. päivä. Kampanja kestää sunnuntaihin saakka.

Tissiviikolla halutaan normalisoida rinnat, koska niitä seksualisoidaan liikaa. Kampanjan takana ovat Sanna-Mari Paakki ja Elina Sorsa, jotka ovat ahkerasti itsekin twiitanneet aiheesta Twitterissä.

”Hei @pohjoistuulesta ja @sorseli kutsuu sut mukaan taisteluun tissien yliseksualisointia vastaan”, Paakki twiittasi @pohjoistuulesta-nimimerkillään marraskuun puolivälissä ennen kuin tissiviikko alkoi.

”Normalisoidaan tissit ja vapaudutaan häpeästä yhdessä”, Twitterissä nimimerkkiä @sorseli käyttävä Sorsa twiittasi maanantaina kampanjan käynnistyessä.

Paakki kertoi Nyt.fi:lle, mistä tissiviikossa on oikein kyse.

”Kyse on rintojen normalisoimisesta. Esimerkiksi, mies saa kulkea rinta paljaana kadulla, mutta nainen ei. Ainoa ero on, että naisilla on maitorauhaset ja rinnassa on aika paljon rasvaa. Silti naisen rinnat on tosi seksualisoitu. Jos rintavako näkyy, heti kysytään miksi päällä on flirttaileva asu”, Paakki kommentoi.

Kukin halukas voi osallistua tissiviikkoon parhaakseen katsomalla tavalla kuvista runoihin ja blogikirjoituksiin.

”Tärkeintä on, että #tissiviikko voimauttaa ja tuo lisää itsevarmuutta olla oman kehon kanssa niin kuin parhaalta tuntuu”, yhdessä kampanjan mainoskuvassa kerrotaan.

Julkisuudestakin tutut henkilöt ovat ottaneet kantaa #tissiviikko-kampanjaan ja esimerkiksi ammattinyrkkeilijä Eva Wahlström otti osaa tissiviikkoon julkaisullaan Instagramissa.

”Tissiviikko. Ehkei pitäisi osallistua, mutta jonkinlaisena esikuvana tai roolimallina nuorille ja varsinkin tytöille, on ehkä hyvä sanoa jotain. Kuten, että aika tyhjiltä näyttää toi urheilutoppi, ja se on täysin ok. Oon geneettisesti pienirintainen, urheilu on tehnyt tehtävänsä ja pojan imetys vei loput”, Wahlström kirjoittaa

”Jokainen saa tehdä keholleen mitä haluaa, mutta kenenkään ei pitäs kokea häpeää tai tuntea itsensä epänaiselliseksi pienirintaisuuden takia. Toisilla on pienet jalat, toisilla pienet korvat tai pienet rinnat. So what. Jos ne on terveet ja ne toimii, se on jo kova juttu”, hän jatkaa.

Tissiviikon yhdessä mainoskuvassa myös muistutetaan, että kampanja ei koske vain naisia.

”Toivomme, että kampanjassa vältetään sukupuolittavaa kieltä ja muistutamme, että muillakin kuin naisilla voi olla tissit. Tissit eivät myöskään ole sukuelimiä, joten emme vertaa niitä keskenään”, kuvassa todetaan.

Naiset ovat ennenkin ottaneet kantaa vartalonsa ja rintojensa seksualisoimiseen ja aiemmin sosiaalisessa mediassa on levinnyt Free the Nipple -liike. Voit lukea aiheesta aiemmin julkaisemamme artikkelin täällä ja lisää myös liikkeen omilta sivuilta täällä.

Kotimaiseen tissiviikkoon voit osallistua sosiaalisessa mediassa #tissiviikko-hahstagin avulla.

Lähde: Nyt.fi, Me Naiset