Kun vastaatte kumppanisi kanssa yhteen kysymykseen joka viikko, voi se parantaa suhteen laatua.

Yksi ja sama kysymys kerran viikossa voi tehdä ihmeitä parisuhteen hyvinvoinnille. Avioliittoterapeuttien mukaan monet parit antavat ongelmien kalvaa liian pitkään ilman ratkaisua ja kun ongelmaan koetetaan hakea apua asiantuntijoilta, on vahinkoa ehtinyt tapahtua jo liikaa.

Psykologian professori ja Clarkin yliopiston pariskunta- ja perhetutkimuksen keskuksen johjaja James Cordovan mukaan tärkeää onkin sopia säännölliset ”tarkistukset” kumppanin kanssa, minkä aikana pieniä asioida puretaan toiselle, että ne eivät pääse jäytämään suhdetta.

Tutkijapariskunta Kathlyn ja Gay Hendricks keksivät kysymyksen, jonka esittävät toisilleen joka viikko – tiistaisin ja torstaisin. Kysymys on ”How are we doing working together as a partnership?” eli vapaasti käännettynä ”Miten meillä sujuu yhteistyö pariskuntana?”

Hendricksit käyttävät kysymystä puhuakseen viikoittain siitä, miten he toimivat yhdessä lastensa suhteen, menevät kohti taloudellisia tavoitteita tai ovat yhdessä, jotta molemmilla olisi hyvät kokemukset seksistä. Kysymystä voi käyttää myös puhuakseen siitä, miten osapuolet ovat hyviä tai huonoja kumppaneita toisiaan kohtaan tietyissä, omaan suhteeseen liittyvissä asioissa.

Professori Cordovan mukaan naiset usein huomaavat ongelmat suhteessa aiemmin ja ehdottavat parisuhdeterapiaa, kun taas miehet enemmän vastustelevat ajatusta. Viikottaisit tarkistukset voivatkin olla vähemmän painostava tapa pitää kommunikointi parin välillä sujuvana ja suhde hyvinvoivana.

Lähde: Cosmopolitan