Alennusmyynnit voivat turhauttaa monia.

Ihmisiä on liikaa, ja tuntuu, että mitään ei löydy, vaikka kuinka yrittäisi. Välillä tulee ostettua turhaa krääsää tai sitten alennuksesta ei löydy oikeasti halvalla mitään. Kokosimme alennusmyyntien parhaimpia tärppejä yhteen, jotta saisit parhaimman hyödyn alennusmyynneistä irti.

1. Etsi klassikoita

Alennusmyynneistä kannattaa ostaa varastoon ajattomia vaatteita tulevia vuosia varten. Esimerkiksi tällä hetkellä hm.comin alennusmyynneistä löytyy aina klassinen trenssitakki, jonka voi jo nyt ostaa halvalla ensi syksyä varten. Myös talvitakit voivat olla normaalihintaan melko hintavia, joten niiden metsästäminen alennusmyynneistä on varmasti kannattavaa.

2. Hyödynnä kampanjoita

Välillä tuntuu, että alennustenkaan kanssa hinnat eivät ole erityisen matalat. Kannattaakin hyödyntää aina tilaisuuden tullen kampanjoita, joilla saa jo alennetuista tuotteista lisäalennuksen. Myös netistä löytyviä alennuskoodeja kannattaa hyödyntää, jos shoppailee verkkokaupoissa. Alennuskoodien avulla on aina alennusmyynti ja esimerkiksi Elloksen alennuskoodeista löytyy koodi, jolla saa jo alennetuista -50%, joten alennustuotteet voi saada vieläkin halvempaan hintaan.

3. Vertaile hintoja

Älä mene alennusmyyntilankaan. Hintojen vertailu kannattaa myös alennusmyynneissä. Alennuksia kannattaa vertailla keskenään sekä huomioida, että joskus voit saada tuotteen tai ainakin vastaavan tuotteen halvemmalla normaalihintaan jostain muualta kuin alennuksesta. Hintavertailulla voi alennusmyynneissäkin säästää pitkän pennin!

4. Muista myös alusvaatteet ja asusteet

Usein alennusmyynneistä etsitään vain vaatteita, joita käytetään ehkä muutaman kerran. Kannattaakin muistaa kurkata myös alusvaatteiden ja asusteiden puolelle, sillä niitä tarvitsee aina, mutta usein ne unohtuvat alennusmyynneissä. Esimerkiksi ginatricot.comista löytyy koruja ja alushousuja erittäin halpaan hintaan, vain muutamalla eurolla. Näitä kannattaakin siis muistaa myös santsata varastoon!

Onko sinulla hyviä vinkkejä alennusmyynteihin, jotka haluaisit jakaa muille? Kommentoi alla!

Kommentit

Kommenttia