Kurveista kyllä pidetään, mutta niiden kanssa on myös omat haasteensa.

Viime vuosina on alettu ihannoida entistä enemmän kurvikkaita naisia, mistä osaltaan kiitos kuuluu Kim Kardashianin ja Nicki Minajin kaltaisille julkkisnaisille. Muodot tuovat kuitenkin myös omia haasteita mukanaan.

Jos vaatekokosi on 44 tai suurempi, voivat nämä asiat olla sinulle tuttuja.

1. Mustat 60 denierin sukkahousut ovat sekä ystävä että vihollinen. Näytät niissä hyvältä, mutta niiden kanssa saa taistella päivittäin ja yläosa rullautuu aina alas.

2. Farkkupulmat. Vaikka on kokoa 44, ei se tarkoita, että pituutta on yli 180 senttiä.

3. Hyvin istuvat rintaliivit ovat todella tärkeät.

4. Miten osata olla pyörittelemättä silmiään, kun koko 36 oleva ystävä sanoo tuntevansa olonsa pulleroksi ja aikovansa aloittaa 5:2-dieetin.

5. Osa miehistä pitää sinun koostasi ja osa miehistä TODELLA pitää koostasi. Jälkimmäistä sorttia kannattaa tapailla vain, jos et koskaan aio laihduttaa.

6. Osa suosituista vaatemerkeistä ei ole ystäviäsi.

7. Tiedät, että suklaa, pitsa, sipsit, kakut ynnä muut maistuvat paremmalta kuin miltä laihuus tuntuu ja muuta väittävät ovat yksinkertaisesti väärässä.

8. Kaikki poolopaidat ja pyöreän kaula-aukon omaavat vaatteet pitäisi kieltää, koska ne vievät arvokasta materiaalia v-aukkoisilta vaatteilta.

9. Ilmeet ihmisten kasvoilla, kun kerrot, että mielelläsi liittyisit heidän juoksukerhoonsa, mutta treenaat jo viidesti viikossa.

10. Upeiden, edullisten alusvaatteiden löytäminen on haastavaa.

11. Naistenlehdet eivät tunnu ymmärtävän, että kaikki eivät halua näyttää kuin murrosikäiseltä pojalta…

12. …ja sama koskee osaa vaatteita suunnittelevista.

13. Kesä voi olla yhtä tuskaa. Reidet hankautuvat toisiinsa, bikinit aiheuttavat päänvaivaa ja rintamus hikoaa.

14. Kuinka näyttää hyvältä alasti. ”Ai, ne olivatkin topatut” -hetkiä ei tarvitse kokea kanssasi.

15. Tiedät, kuinka peppua heilutetaan, koska sinulla on jotain, mitä heiluttaa.

Lähde: Metro