Terapeutin mukaan nämä neljä seikkaa ovat yhteistä kestäville, pitkille parisuhteille.

Kun aloittaa uuden suhteen, lähtee siihen yleensä sellaisella ajatuksella, että se kestäisi elämän loppuun asti. Jokainen pari on kuitenkin erilainen ja täydellistä kaavaa kestävälle suhteelle ei ole.

On kuitenkin olemassa seikkoja, jotka ovat ominaisia onnistuneille pariskunnille. Terapeutti Kimberly Hershenson kertoi Insiderille, mitä hänen mielestään kestävillä, pitkillä parisuhteilla on yhteistä.

Nämä neljä merkkiä kertovat, että parisuhteesi on tehty kestämään:

Luotatte toisiinne

Parisuhteessa luottamus on kaikki kaikessa. Kun toiselle ihmiselle pystyy uskoutumaan ja antamaan aikaansa, on tärkeää kunnioittaa tätä sidettä, jos haluaa suhteen kestävän.

”On vaikeaa olla haavoittuvainen ja jakaa ongelmiaan toisten kanssa. Kun kumppani pystyy avautumaan sinulle, on tärkeää olla rikkomatta heidän luottamusta”, Hershenson sanoi.

Jos olet luottavainen, ettei kumppanisi tee asioita, jotka sattuvat sinua eikä petä sinua, sitten saatat olla niin sanotusti voittajajoukkueessa.

Tuette toisianne

Yksi parisuhteen parhaita puolia on se, että rinnalla on joku silloinkin, kun ajat ovat vaikeat. Jos sinusta tuntuu, että kumppanisi uskoo unelmiisi ja on läsnä, kun tarvitset olkapäätä – sekä itse toimit hänelle samoin – on se Insiderin mukaan iso osa kestävää parisuhdetta.

Hershensonin mukaan jos kysyt miten rakkaasi päivä meni niin, että et jaat omia murheitasi, mahdollistaa se silloin sen, että olet täysin hänen saatavillaan.

”Toisten ongelmien kuunteleminen on hyvä tapa päästä pois omista ajatuksista ja osoittaa kumppanille, että olet täysin läsnä, kuuntelemassa häntä”, terapeutti totesi.

Pidätte toisianne vastuussa asioista

Kumppanuudessa pitää pystyä kertomaan totuus, kun jokin kumppanisi tekemä asia on saanut sinut pois tolaltaan. Vaikeneminen ei johda onnellisuuteen, joten kun tiedät miten nostaa esiin seikkoja kumppanisi kanssa terveellä tavalla, tekee se rakkaudestanne vahvemman ja saa sen kestämään pidempään.

”Jos sinä tai kumppanisi on suuttunut jostakin, puhu asia halki ilman puolustuskannalle menemistä”, Hershenson sanoi.

”Tiedosta, että mikä oma osuutesi oli ja keskustele siitä, mitä tehdä toisin tulevaisuudessa”, hän jatkoi.

Jos kumpikin pystyy myöntämään, kun on ollut väärässä, vähenee silloin riitelyyn käytetty aika ja väärinkäsitykset eivät pääse paisumaan suuriksi ongelmiksi.

Osoitatte rakkautta fyysisin tavoin

Rakkauden ja tuen osoittaminen kumppanille on tärkeää sanoin, mutta myös fyysisin tavoin. Eikä kyse ole vain seksistä, sillä on olemassa myös hienovaraisempia tapoja – kauppareissulla otat rakastasi kädestä tai suukotat häntä ennen kuin lähdet töihin, näin esimerkkinä.

”Olipa kyse suukosta, kun näette tai lähdette pois toistenne luota, kylki kyljessä kyhnöttämisestä sohvalla tai käsikkäin kulkemisesta, jopa seksuaaliton koskettaminen rakentaa yhteyttä rakastavaisten välillä”, Hershenson kertoi.

Jos se ei tule luonnostaan, voi sitä koettaa opetella ja ottaa tavaksi näyttää tunteensa myös fyysisellä tavalla, millä voi olla paljon väliä suhteen kannalta.

Lähde: Insider