Jos tunnet itsesi ikääsi nuoremmaksi, saattaa se pidentää elinikääsi.

Itsensä nuoremmaksi tuntevat elävät pidempään kuin ne, jotka tuntevat itsensä ikäisekseen tai sitä vanhemmaksi. Tämä selviää Jama Internal Medicinessa julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin tietoja 6 489 ihmiseltä, jotka olivat keski-iältään 65,8-vuotiaita. Nämä ihmiset kertoivat tuntevansa itsensä keskimäärin hiukan alle kymmenen vuotta nuoremmiksi todellista ikäänsä.

Mielenkiintoista on, että useimmat tutkimukseen osallistuneet eivät tunteneet itseään ikäisekseen, vaan suurin osa heistä kertoi tuntevansa itsensä noin kolme vuotta nuoremmaksi. Vain pieni osa, noin 4,8 prosenttia, osallistujista koki itsensä ainakin vuoden vanhemmaksi todellista ikäänsä.

Kun University College Londonin tutkijat seurasivat osallistujia kahdeksan vuoden ajan, he havaitsivat, että vain hiukan yli 14 prosenttia itsensä nuoremmaksi tuntevista oli kuollut. Sen sijaan yli 24 prosenttia itsensä vanhemmaksi tai ikäisekseen tuntevista kuoli kahdeksan vuoden seurantajakson aikana. Niistä, jotka tunsivat itsensä ikäisekseen, oli kuollut 18 prosenttia.

Tutkijat haluavat ymmärtää paremmin, miksi itsensä nuoremmaksi tunteminen voi pidentää elämää. On mahdollista, että tällaiset ihmiset huolehtivat paremmin terveydestään, ovat sitkeämpiä ja uskovat enemmän itseensä kuin ne, jotka kokevat itsensä ikäistään vanhemmaksi.

Lähde: CNN