Tv-sarjamaratonia ei valitettavasti lasketa hyväksi syyksi.

Liikunnalla on todistetusti hyvät vaikutuksensa keholle, mielelle ja yleiselly hyvinvoinnille, mutta on kuitenkin tilanteita, jolloin on parempi pysyä kotona kuin lähteä salille hikoilemaan. Liikunta-asiantuntija Holly Perkins antoi muutaman esimerkin tällaisista tilanteista, milloin lepo menee liikunnan edelle.

Neljä täysin hyvää syytä jättää treenit väliin:

Olet sairastumassa

Perkinsin mukaan on olemassa 1-2 päivän ajankohta, jolloin ihmiset epäilevät olevansa sairaana, mutta eivät kuuntele oireita. Jos epäilet flunssa olevan iskemässä, pidä parin päivän tauko salilta, sillä treeni voi verottaa immuunijärjestelmääsi ja lisäbonuksena et levitä flunssapöpöjä salille.

Epäilet treenaavasi liikaa

Liiallisen harjoittelun oireet eivät ole aina täysin selvät, mutta jos treenaat viisi kertaa viikossa tai enemmän, kannattaa tutustua liikaharjoittelun oireisiin: viikottaista edistymistä ei tapahdu, olosi on heikompi kuin yleensä, väsähdät kolmen peräkkäisen treenin jälkeen ja kammoksut salille menemistä. ”Nämä voivat olla kehosi viestejä sinulle, että on tauon paikka”, Perkins sanoo.

Olet loukkaantunut (tai vasta toipumassa) ja treeni voisi haitata parantumista

Jos olet taittanut nilkkasi, anna lepoa jaloillesi ja vältä juoksumattoa. Jos olet rikkonut kätesi tai vaikkapa selkäsi, jätä salitreeni väliin, jos aioit keskittyä tällaiseen alueeseen. Perkinsin mukaan 3-4 viikon jälkeen lievästä vammasta on tärkeää alkaa käyttää jälleen loukkaantunutta kehon osaa. Treeniä voi kuitenkin myös muuttaa sen mukaan, missä kohtaa kehoa vamma on. Olkansa telonut henkilö voi siis esimerkiksi tehdä hellävaraisen jalkatreenin tai polkea kuntopyörää.

Olet todella hellänä edellispäivän treenistä

Arvioi oma lihastesi arkuus asteikolla 1-10, joista kymmenen on pahin, ”en pääse sängystä ylös”-tyyppinen arkuus. Perkins ehdottaa, että jos arviosi on 7 tai 8, kannattaa lihasten antaa toipua hieman enemmän ison treenin jälkeen. Treenin koko tarkoitus on, että kehon palautuessa siitä tulee isompi, parempi ja vahvempi ja on tärkeää antaa lihasten saavuttaa tämä.

”Treenaaminen näiden lihasten ollessa hellinä keskeyttää palautumisprosessin”, Perkins sanoo.

Lähde: Yahoo! Shine