The Week koosti yhteen vuoden aikana tehtyjen eri tutkimusten tuloksista viisi yllättävää asiaa, jotka saavat ihmiset terveemmiksi.

1. Videopelit

Videopelit pitävät vanhemmat mielet terävinä. Tutkijat pyysivät vapaaehtoisia 60-85-vuotiaita pelaamaan nopeatempoisia videopelejä, jotka sisälsivät ajamista samalla, kun pelajaat joutuivat tunnistamaan merkkejä. Osallistujien taitoja monitoroitiin aluksi ja kuukauden jälkeen, minkä aikana he olivat pelanneet pelejä kolmesti viikossa. Osallistujien suoritukset parantuivat roimasti sekä he pärjäsivät myöhemmin paremmin lyhytkestoisen muistin testissä ja pitkäaikaisen keskittymisen testissä. Neurotieteilijä Earl Miller kertookin, että tutkimustulokset osoittavat, että vanhuksista saa kognitiivisesti nuorempia tutkimuksen menetelmällä.

2. Ryhmälaulaminen

Ryhmälaulaminen voi luoda palkitsevan tunteen ykseydestä. Ruotsalaiset tutkijat seurasivat 15 kuorolaulajan sykkeitä heidän hymäillessään, laulaessaan ja messutessa. Laulajien pulssit muuttuivat musiikin tempon muuttuessa ja heidän sykkeensä olivat samassa tahdissa toistensa laulajien kanssa, kun laulut vaativat heitä hengittämään unisonona.

”Laulaessa ollaan samassa tahdissa muiden kanssa ja sydämet ovat sopusoinnussa”, sanoo tutkimusta tehnyt Björn Vickhoff.

Tämä voi selitää miksi yhdessä laulaminen vahvistaa solidaarisuutta ryhmissä, oli kyse sitten faniporukasta tai työyhteisöstä. Laulaminen vaatii myös kontrolloitua hengittämistä, jolla on samanlainen rauhoittava vaikutus kuin joogan hengitysharjoituksilla.

3. Pessimismi

Pessimisti ei pety ja pessimisti voi elää pidempään. Saksalaistutkijat pyysivät 40 000 18-96-vuotiasta arvioimaan, kuinka onnellisia he ajattelivat olevansa asteikolla 0-10 viiden vuoden päästä. Viiden vuoden päästä tehdyissä tarkistuksissa selvisi, että jokainen yliarvioitu piste omasta tulevasta hyvinvoinnista vastasi kymmentä prosenttia suurempaa todennäköisyyttä kuolemaan tai vammaan tutkimuksen ajalta.

”Pessimismi tulevaisuuden suhteen voi rohkaista ihmisiä elämään varovaisemmin”, kertoo psykologi Frieder Lang.

4. Fiktion lukeminen

Fiktiivisten tarinoiden lukeminen tekee ihmisestä mukavamman ja empaattisemman. Tämä tieto on saatu tutkimuksesta, jossa osaa osallistuneista 18-75-vuotiaista pyydettiin lukemaan katkelma fiktiivisestä teoksesta ja osaa tietokirjallisuudesta. Tämän jälkeen heidän kykyä arvioida toisten tunteita kuvista testattiin ja fiktiota lukeneet saivat testissä paremmat tulokset kuin muut testiin osallistuneet. Tämä johtuu tutkimusta tehneen Emanuele Castanon mukaan siitä, että fiktiossa lukijat pääsevät toisten elämiin ja joutuvat rakentamaan uudelleen hahmon mielen ja tämä kyky säilyy tosielämän sosiaalisiin tilanteisiin.

5. Nostalgia

Nostalgialla voi hätistää yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta. Psykologi Clay Routledgen mukaan nostalgia tarjoaa helpotusta tuomalla mieleen rakkaita kokemuksia, jotka vakuuttavat, että ihmiset ovat tärkeitä ja heidän elämillään on tarkoitus. Tällaiset muistelmat ovat merkittävän samankaltaisia eri kulttuureissa ja ne liittyvät yleensä ystävien kanssa olemiseen häissä, lomilla ja muistta tärkeissä hetkissä. Kyky muistella tärkeää muistoa psykologisen lohdun ylläpitämiseksi voi jopa olla evoluution aikaansaama kyky.

Lähde: The Week