Vaikka näillä neuvoilla tarkoitettaisiin hyvää, saavat ne vain lähinnä näkemään punaista.

Naiset kasvavat paradoksissa, julistaa Elite Daily -sivusto. Naisia kehotetaan pienestä pitäen olemaan heikkoja ja vahvoja, olemaan neito pulassa ja samalla oma pelastajansa, hankkimaan kumppani ja olemaan itsenäisiä, olemaan kaunis ja samalla välittämättä ulkonäöstään – ja muuta vastaavaa.

Listaa samankaltaisista neuvoista ja kehotuksista voisi jatkaa pitkäksi. Elite Daily listasi tästä närkästyneenä joukon neuvoja, jotka vihjaavat naisten olevan heikkoja ja miesten vahvoja.

Sivuston mukaan näillä neuvoilla tarkoitetaan hyvää, mutta ne ovat kuitenkin niin vääriä:

1. Älä pomota.

2. Älä odota liian kauan kumppanin löytämisen kanssa.

3. Älä tuhlaa kaikkea aikaasi töihin.

4. Ole aina parhaimmillasi.

5. Hymyile enemmän.

6. Miehisty.

7. Ole jämpti, mutta älä pahansisuinen ämmä.

8. Ole hieno nainen.

9. Jos pukeudut noin, kerjäät huomiota.

10. Älä sitoudu liikaa.

11. Anna hänelle mahdollisuus.

12. Älä pelkää näyttää seksikkäältä.

13. Mikään ei maistu niin hyvältä kuin laihuus tuntuu.

14. Sinun täytyy saada kaikki; asunto, parisuhde, työ…

15. Olet onnellisempi, jos löydät kumppanin.

16. Älä ole niin tyttömäinen.

17. Pue yllesi jotain imartelevaa.

18. Tarvitset kumppanin.

Lähde: Elite Daily