Matkailun ja maailman koluamisen ei tarvitse loppua perheen perustamiseen. Lasten ikä kuitenkin vaikuttaa siihen, millaisiin kohteisiin heidän kanssaan kannattaa mennä, jotta reissu olisi kaikille mahdollisimman antoisa.

Nämä reissut kannattaa tehdä, kun lapset ovat vielä alle 10-vuotiaita.

1. Historialliset kohteet

Monet lapset menisivät hammaslääkärin tuoliin ennemmin kuin museoon, mutta onneksi joistain historiallisista kohteista on tehty sellaisia, että niissä viihtyy koko perhe. Valitse sellaisia nähtävyyksiä ja kohteita, joissa on lapsille kiinnostavaa, osallistavaa toimintaa.

2. Vapaaehtoisloma

Nykyään monet haluavat tehdä jotain lomakohteensa yhteisön hyväksi. Monissa tropiikin kohteissa on mahdollista tehdä vapaaehtoistyötä esimerkiksi eläinten parissa, josta lapset varmasti pitävät ja mistä riittää muisteltavaa aikuisikään saakka. Myös pienimuotoiset kunnostustyöt kuten maalaus ja seinien koristelu sopivat lapsille ja voivat olla heidän mielestään hauskaa, erilaista yhdessä tekemistä.

3. Kansallispuistot

Kansallispuistojen eläimistö, kasvillisuus, maisemat ja niiden luoma tunnelma hurmaavat kaikenikäiset. On huomattavasti parempi vaihtoehto tutustuttaa lapsi villieläimiin kansallispuistossa eli eläinten luonnollisessa elinympäristössä, kuin eläintarhassa.

4. Ulkomaat

Maailma ei ole vain oma asuinympäristö ja vieraassa maassa ja kulttuurissa oleskelu opettaa paljon sellaista, jota ei koulussa opi. Lapseen kannattaa istuttaa monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden siemen jo varhain. Kouluikäisen lapsen kanssa voi jo yhdessä pohtia, mihin matka suuntautuisi.

5. Rantalomat

Rantalomista nauttii koko perhe, kunhan lapsille muistaa pakata rantalelut mukaan. Kun lapselle jää hyviä muistoja lämpimästä hiekasta ja vesileikeistä, hänkin odottaa innokkaasti seuraavaa rantalomaa.

6. Uusien taitojen opetteluun tähtäävä loma

Loma on hyvä tilaisuus oppia uutta. Jotkut haluavat opettaa lapsellensa erätaitoja ja lähtevät vaeltamaan, toiset haluavat jälkikasvustaan seuraa surffiaalloille ja suuntaavat heidän kanssaan kohti lainelautailun ihmeellistä maailmaa. Alle 10-vuotiaana opimme nopeasti ja vaivattomasti uusia taitoja ja lajeja, mistä syystä tämä voi olla palvelus myös lapselle itselleen.

Lähde: Huffington Post