Esimerkiksi ehkäisypillereiden saatavuudesta kiitosta voi osoittaa vihannesosastolle.

Hedelmät ja vihannekset ovat terveellistä syötävää ja niiden pitäisi olla osana ruokavaliota. Niiden terveyvaikutusten lisäksi niistä voi olla iloa myös seksielämällesi eri tavoin.

1. Jamssin avulla ehkäisypillerit tarjolle

Jamssissa on progesteronia, jota tutkijat ovat saaneet uutettua villinä kasvavasta meksikolaisesta jamssista. Tämä mahdollistaa ehkäisypillereiden massatuotannon eikä tee niistä kalliita.

2. Porkkanat laittavat siittiöt uimaan

Porkkanat parantavat siittiöiden uimiskykyä. Fertility and Sterility -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan miehet, jotka söivät eniten porkkanoita, omasivat liikkuvimmat siittiöt.

3. Ruusukaali parantavat sperman laatua

Ruusukaali, parsakaali, pinaatti, parsa ja herneet parantavat Your Tangon mukaan sperman laatua ja vähentävät syntymävikojen riskiä, koska niistä saa hyvin foolihappoa. Nature Comminications -lehdessä julkaistu tutkimus sai selville, että foolihapon puute voi tehdä hienovaraisia muutoksia sperman DNA:n kemiaan.

4. Sitrushedelmät tehostavat suoritusta

Greipit, appelsiinit ja sitruunat antioksidantteineen ja glukooseineen tehostavat itsevarmuuttasi sekä suoritustasi sängyssä. Useiden tutkimusten mukaan C-vitamiinin on myös todettu parantavan miehen siittiöiden terveyttä ja vähentävän hedelmättömyyden riskiä sekä miesten että naisten kohdalla.

5. Ananas parantaa makua

Ananas voi hyvin tehdä suuseksistä mukavampaa naisille. Pitkään on huhuttu ananaksen tekevän sperman mausta makeampaa. Your Tango -sivustolla tästä tehtiin testi käytännössä ja testin tehnyt Rachel Khona kommentoi huomanneensa, että ananas paransi todella sperman makua.

”Se maistui merkittävästi makeammalle. Ainakin sen verran, että se neutralisoi makua. Poissa oli se karvas maku ja tilalla neutraali, hieman sokerinen maku, joka oli paljon nieltävämpi kuin alkuperäinen”, Khona kertoi huomioistaan.

Lähde: Your Tango