Avioliitto on iso askel, jota ennen kannattaa varmistaa, että todella tuntee ja tietää, minkälaiseen ihmiseen on sitoutumassa ja nämä asiat auttavat siinä.

Avioliitto on asia, jonka kanssa ei kannata kiirehtiä. Ennen alttarille (tai maistraattiin) astelua onkin hyvä tuntea tuleva aviopuoliso mahdollisimman hyvin, jotta liiton aikana ei tule eteen isoja yllätyksiä, jotka vuorostaan voisivat jopa johtaa eroon.

Tässä voi auttaa erilaiset asiat, joita pari voi tehdä yhdessä. Alla 14 sellaista.

1. Iso riita

Tämä on oikeasti todella tärkeää. On hyvä tietää, että kumpikin osaa käsitellä riitatilanteita ja pystyy pääsemään niistä yli ja sopimaan asiat. Riidat eivät ole koskaan miellyttäviä, mutta ne ovat usein tarpeen ilman puhdistamiseksi ja voivat vahvistaa parisuhdetta. Jos kumppani ei osaa käsitellä riitatilanteita hyvin, voi liitosta tulla vaikea.

2. Tapaa vanhemmat

Tulevan puolisosi perheestä tulee myös sinun perhettäsi. Heihin kannattaa tutustua etukäteen, koska todennäköisesti he tulevat olemaan iso osa elämääsi siinä missä omat vanhempasikin ja samalla tiedät paremmin, minkälainen perhetausta kumppanillasi on.

3. Tutustu kumppanin ystäviin

Ystävät ovat iso osa elämää samoin kuin vanhemmat. Siksi onkin hyvä koettaa tehdä kumppanin ystäviin hyvä vaikutus ja tulla toimeen heidän kanssaan.

4. Rahahuolet esiin

Rahahuolet ovat yksi yleisimmistä syistä, miksi avioliitot päättyvät eroon, joten niistä kannattaa puhua ja käydä läpi, miten vaikeista tilanteista pyritään selviämään – yhdessä.

5. Tuo huonot puolet ilmi

Parisuhteessa ei ole järkeä teeskennellä olevansa jotain, mitä et ole. Jos kumppanisi ei kestä/hyväksy sinua sellaisena kuin olet, on parempi tietää siitä ennen avioliittoa.

6. Salaisuuksia julki

Avioliittoa ei kannata aloittaa salaisuuksien kera. Luurangot onkin parempi kaivaa kaapista ajoissa, jotta ikäviä yllätyksiä ei tule esiin myöhemmin.

7. Iltoja erillään

Oma aika on tärkeää ja välillä on hyvä viettää aikaa ystävien kanssa niin, että oma kumppani ei ole mukana. Jos epävarmuutta tai mustasukkaisuutta ilmenee erikseen vietetyistä illoista ulkona ystävien kanssa, voi ne selvittää ennen kuin toiseen on sitoutunut avioliiton myötä.

8. Pyydä anteeksi ja tarkoita sitä

Pidä huolta, että osaat osoittaa kumppanillesi, että osaat tunnustaa virheesi tai sen, kun olet väärässä ja pyytää anteeksi. On aina hyvä tietää, miten pyydetään anteeksi.

9. Pidä mielipiteidesi ja arvojesi puolta

Vaikka kompromissit parisuhteessa ovatkin tärkeitä, on yhtä tärkeää osata pitää omia puoliaan ja näyttää kumppanille, että seisot myös arvojesi takana.

10. Ymmärrä kumppanisi tavoitteet

Jos et tiedä, mitä kumppanisi elämältä haluaa, selvitä se. Avioliitto kannattaa solmia vasta sitten, kun tietää mitä kumpikin todella haluaa elämältä sekä yhdessä että yksilönä. Vaikka avioliitto vaatii toisinaan uhrauksia kummaltakin, ei kenenkään tarvitsisi luopua unelmistaan.

11. Käy ruokaostoksilla kumppanin kanssa

Kuka haluaisi olla osa sitä paria, joka riitelee ruokakaupassa? Kiireessä ja ruuhka-aikaan ruokaostosten teko voi saada kiukustumaan, joten tätä kannattaa tehdä jo ennen liittoa, jotta näet miten se teiltä sujuu.

12. Seksuaaliset mieltymykset tutuksi

Seksistä voi ja pitääkin puhua, sillä se on tärkeä osa parisuhdetta. Vaikka et haluaisi harrastaa seksiä ennen avioliittoa, on siitä parempi puhua. Jos mieltymykset eivät käy yksiin, voi avioliitosta tulla kireä ja onneton.

13. Yhteinen lomamatka

Lomamatka voi olla romanttisinta, mitä pari tekee yhdessä – tai stressaavinta. Pidä huolta, että tiedät kumpaan kastiin kuulutte kumppanisi kanssa ennen kuin olette lähdössä häämatkalle.

14. Muutto saman katon alle

Yhdessä asumalla toisen oppii viimeistään todella tuntemaan. Niin hyvät kuin huonot puolet tulevat esiin ja samalla näet, miten arki sujuu yhdessä saman katon alla – se antaa esimakua siitä, minkälaista elämä avioliitossa voisi olla.

Lähde: Metro