Viattomilta vaikuttavat lausahdukset voivat loukata, pahastikin.

Etenkin riidellessä monet saattavat lipsauttaa suustaan ulos lauseita, jotka jättävät jälkensä ne kuulleeseen osapuoleen. Sanoillaan on helppo saada joku hyvälle tuulelle, mutta sanoillaan on helppo myös loukata.

Alla kahdeksan miestä kertovat esimerkeiksi lauseista, joilla heidän vaimonsa tai tyttöystävänsä onnistuivat loukkaamaan heitä niin, etteivät he sitä koskaan unohda.

1. ”Kerroinko sinulle ikinä siitä, kun me exäni kanssa kävimme naku-uinnilla?”

”Hän ei kertonut, mutta nyt en voi ajatella muuta. En ole koskaan tehnyt niin hänen kanssaan ja hän on vaimoni. Mietityttää, mitä kaikkea muuta villiä hän on tehnyt exänsä kanssa eikä ole kertonut siitä minulle”, 42-vuotias Charles kertoi.

Vaikka tarkoituksenasi olisikin viattomasti kertoa villien sinkkuaikojesi tapahtumista, voi miehesi saada sen käsityksen, että olet edelleen kiinni menneissä ajoissa. Sinun ei tarvitse muokata tarinoitasi hänen korville sopiviksi, vaan lisää mukaan ehdotus, että yhdessä tekisitte jotain samanlaista.

2. ”Tiedätkö kuinka paljon harmaita hiuksia sinulla on?”

41-vuotias Mike sai kuulla näin vaimoltaan 40-vuotissyntymäpäivänään. ”Tiedän hänen pelleilleen, mutta vielä vuotta myöhemminkin ajattelin sitä aina, kun katson peiliin. Luulin näyttäneeni hyvältä.”

Hellämielinen härnäys on osa suhdetta, mutta on tärkeää viestiä myös siitä, että pitää kumppaniaan kuumana tapauksena. Psykoterapeutti Holly Heinin mukaan miehetkin voivat olla itsetietoisia ikääntymisestä. Siksipä kannattaakin välillä muistaa sanoa, että kumppani viehättää edelleen.

3. ”Tiedän, että olet onneton”

Nelikymppisellä Georgella oli ollut rankka vaihe vaimonsa kanssa pari vuotta sitten, jolloin hänen vaimonsa tokaisi miehelleen noin usein. ”Olimme molemmat onnettomia, mutta hän sanoi sen tavalla, joka sai sen vaikuttamaan siltä, että hän oli marttyyri, ihan kuin hänellä olisi kaikki hyvin ja kyse olisi vain minusta. Tämä tapahtui kolmannen tyttäremme syntymän aikaan, joten olimme molemmat stressaantuneita. Asiat selvisivät, mutta toivon, että olisimme voineet kommunikoida paremmin ja selvittää, miten päästä takaisin oikeille raiteille ilman niin paljon pahaa mieltä”, George sanoi kokemuksistaan esimerkkinä.

4. ”Onko kipinämme sinusta kadonnut?”

”Luulin meillä menneen hyvin, kunnes hän sanoi noin. Aloin huolehtia, että meillä oli ongelma”, 34-vuotias Greg kertoi.

Jos sinusta asiat ovat muuttuneet, Hein suosittelee välttämään kuitenkin laajoja lausuntoja kipinän menetyksestä tai ”Mitä meille on tapahtumassa?” ja keskittymään asioihin, joita voitte muuttaa. ”Ehkä kyse on teidän hulluksi menneistä työkuvioistanne tai teille ei ole ollut tärkeää tehdä asioita yhdessä parina. Tietyistä asioista puhuminen ja ratkaisujen selvittäminen tekee selväksi sen, että asia ei ole pysyvä tai korjauskelvoton”, Hein neuvoi.

5. ”Seksielämämme on niin kotoisaa”

Näin sai kuulla 25-vuotias Ben. Kotoisa, mukava, lämmin ja vastaavat tavat kuvailla seksielämää eivät ole kovin innostavia. Vaikka saattaisit tarkoittaa, että olet innoissasi, kun olette tilanteessa, jossa seksielämäänne ei tarvitse piristää leluin ja hepenein, kannattaa mukaan lisätä seksikkäämpiä adjektiiveja, kuten kuumaa, hikistä, niin mahtavaa, että taju lähtee, ynnä muuta sellaista, jotta mies ei saa väärää käsitystä tarkoitusperistäsi.

6. ”Et tiedä yhtään, kuka olen”

34-vuotias Dave kertoi, kuinka on yrittänyt kymmenen vuotta oppia tuntemaan kumppaninsa ja hänen sanottuaan yllä olevalla tavalla, Davesta tuntui, että hänellä ei ole siitä mitään käsitystä. Mieti ennen kuin sanot näin, että tarkoitatko sitä todella ja jos et, koeta ilmaista, mikä sinua oikeasti häiritsee.

7. ”Äidin mielestä sinun pitäisi etsiä uusi työpaikka”

”Minä en siedä sitä, kun tyttöystäväni puhuu minusta selkäni takana. Tiedän hänen haluavan parasta minulle ja haluaisin itsekin uuden työn, mutta olisi parempi, jos hänen äitinsä ei olisi osa minun yksityistä elämääni”, 30-vuotias Avery sanoi mielipahaa aiheuttaneesta lauseesta.

On todennäköistä, että nainen kertoo äidilleen asioista, jotka koskevat hänen kumppaniaankin, jos äidin ja tyttären välit ovat läheiset. Asiantuntijat kehottavat kuitenkin välttämään sitä, että ilmaisee jonkun toisen avulla omia ajatuksiaan.

”Ole rehellinen: Onko tämä mielipiteesi? Koska jos se on, sano se itse suoraan”, neuvoo terapeutti Judi Cineas.

8. ”Minusta joskus tuntuu, että estät minua tavoittamasta potentiaaliani”

34-vuotiaan Darrylin vaimo sanoi näin suutuspäissään, mutta se edelleen vaivaa miestä. ”Haluaisin uskoa, että tuomme esiin parhaat puolemmet toisistamme ja minuun fyysisesti sattuu ajatella, että olen saattanut estää häntä toteuttamasta unelmiaan”, mies kertoi.

Esimerkin opetus? Koeta aina tarkoittaa sanomiasi asioita, jopa silloin, kun olet suuttunut, jotta myöhemmin voit kohdata kivun ja jatkaa eteenpäin.

Lähde: Yahoo! Shine