Kesä ei ole aikuisena enää aivan samanlainen kuin nuorempana.

Lapsena monet odottivat kesää innolla, koska se tarkoitti lomaa koulusta ja kotitehtävistä ja sai vapaasti tehdä mitä huvittaa. Aikuisena se ei enää onnistu yhtä helposti – etenkin jos kesällä on lomaa vain pari viikkoa ja sekin osuu alkukesään.

Alle on listattu syitä, miksi kesä oli kivempaa aikaa lapsena.

1. Ulkoilmaa ja paljon

Lapsena päivät kuluivat ulkona leikkiessä eikä aina edes sade haitannut menoa. Nyt katso aurinkoisena päivänä haikaillen ikkunasta ulos harmistuen, kun joudut olemaan töissä.

2. Kaloreita ei laskettu

Jäätelöitä saattoi syödä ihan miten huvitti (tai vanhemmat antoivat luvan) eikä heti ollut miettimässä, että siinä on niin ja niin paljon sokeria, kaloreita, rasvaa ynnä muuta.

3. Uikkarit vedettiin ylle ja rannalle mentiin ilman huolia

Nykypäivänä bikinikropan hankkimisesta aletaan puhua jo hyvissä ajoin ennen kesää, mutta lapsena sellaisesta ei murehtinu. Bikinit tai uikkarit laitettiin vain ylle ja otettiin ilo irti kesästä.

4. Kesäleirit

Tämä on tässä vain sen takia, että aikuisille ei ole kesäleirejä, millaisissa lapsena kävi. Ja ei, edes festareita ei lasketa sellaiseksi.

5. Myöhään ulkona ilman seuraamuksia

Vanhemmat joustivat kotiintuloajoissa monien kohdalla kesäisin, joten iltoja sai viettää kavereiden kanssa edelleen leikkien ja seuraavana päivänä jaksoi samalla innostuksella. Nyt illat myöhään ulkona johtavat useiden kohdalla edes pienimuotoiseen krapulaan seuraavana päivänä eikä olo ole yhtään virkeä ja innostunut tekemään juuri mitään.

6. Pitkät lomat

Kuinka monella aikuisella on lomaa koko kesä – ellei sitten ole opettaja ja on lomalla samoin kuin oppilaat.

7. Ei huolta ihokarvoista

Rannalle pystyi vain menemään eikä joutunut ensin tarkistamaan, onko sänki kasvanut jo niin pitkäksi, että se pitäisi jälleen ottaa pois.

8. Pitkään nukkuminen

Jos huvitti, kesän aikana pystyi kuluttamaan vaikka puolet päivästä sängyssä. Ei tarvinnut olla missään, jos ei huvittanut, mutta aikuisiällä ei aina ole yhtä onnekas.

9. Vedessä oleminen kunnes iho rypistyi

Lämpimät kesäpäivät kuluivat usein rannalla vedessä uiden ja leikkien ja vedessäkin saattoi vierähtää koko päivä. Nyt siihen on ehkä mahdollisuus, jos sattuu hellepäiviä viikonlopulle, mutta samanlaisella jatkuvalla syötöllä tätäkään ei voi tehdä, kuten lapsena pystyi.

10. Viikonlopuilla ei ollut väliä

Sunnuntait eivät olleet täynnä maanantaiangstia, kun maanantai oli vapaata siinä missä kaikki muutkin päivät. Ei ollut paineta tehdä suunnitelmia viikonlopulle, koska hauskaa pystyi pitämään vaikka tiistaina, jos siltä tuntui.

Lähde: Elite Daily