Netti on täynnä tarinoita, jotka nostavat hymyn huulille – tässä tulee yksi sellainen. Emme tiedä onko tämä tarina tapahtunut oikeasti, mutta sillä ei ole oikeastaan väliä koska se on todella huvittavaa luettavaa!

Löydät tarinan alapuolelta!

Nuori mies oli juuri saanut ensimmäisen työpaikkansa ja muuttanut omaan asuntoon. Hänellä oli ollut muutaman vuoden ajan ajokortti, muttei omaa autoa. Hän oli todellinen autofanaatikko, joten kiinteiden tulojen ansioista ajoneuvon hankkiminen oli vihdoin mahdollista. Mies etsi viikkojen autoa, joka olisi ollut edullinen ja siisti. Hän soitteli ystävilleen, etsi lehdistä ja kävi autoliikkeissä. Hän ei kuitenkaan löytänyt etsimäänsä ja oli jo luovuttamassa. Hän oli katsonut autoja myös netistä, mutta ihmiset pyysivät ajoneuvoista kohtuuttoman suuria summia.

Mies oli löytänyt lukuisia autoja, yksikään ei kuitenkaan ollut hänen mielestään hintansa veroinen. Eräänä päivänä hän löysi kuitenkin kiinnostavan auton, jota myytiin käsittämättömän halvalla. Mies ei ollut uskoa tarjousta aidoksi.

Netissä oli ilmoitus lähes uudesta Porschesta, joka oli täydellisessä kunnossa. Hinta? 50 euroa. Hän oli aivan varma siitä että hinta oltiin kirjoitettu väärin. Vaikka auto olisi maksanut 5000 euroa, olisi se ollut todellinen löytö. Hän kaivoi nopeasti puhelimen taskustaan ja soitti naiselle, joka myi autoa. Hän odotti saavansa negatiivisen vastauksen.

– Hei, olisin kiinnistunut Porschesta, joka teillä on myynnissä. Onko hinta todellakin vain 50 euroa? mies sanoi.

Nainen vastasi rauhallisesti.

– Hei, kyllä se on minun Porscheni, joka on myynnissä. Myös hinta on oikea. Auto seisoo autotallissa. Tule paikalle katsomaan sitä.

Mies ei tiennyt kuinka hänen olisi tullut reagoida. Hän kuitenkin rauhoittui ja vastasi tyynesti tulevansa paikalle iltapäivällä.

Hän kirjoitti osoitteen ylös, katsoi oikean bussin, mutta oli edelleen epävarma siitä oliko ilmoitus totta. Hän lähti kuitenkin iltapäivällä matkaan. Lopulta mies pääsi naisen talolle, koputti ovea ja vanhempi rouva avasi oven. Nainen vei miehen autotalliin, jossa Porsche seisoi.

Kyseessä ei ollutkaan huijaus. Autotallissa seisoi todella kaunis Porsche, auto oli juuri sellainen kuin ilmoituksessa oltiin kerrottu. Mies kysyi varovaisesti, saisiko hän koeajaa autoa. ”Tietysti”, nainen vastasi ja antoi hänelle autonavaimet.

Ja Porsche kulki kuin unelma! Mies saapui takaisin talolle ja kaivoi esiin lompakkonsa, jonka jälkeen hän maksoi 50 euroa. Nainen antoi hänelle rekisteriotteen ja muita asiakirjoja, joita tarvittiin. Auto oli vihdoin hänen.

Viikkoja kului ja nuori mies nautti täysin siemauksin uudesta Porschestaan. Hän esitteli autoa vanhemmilleen, ystäville ja työkavereille. Kukaan ei voinut uskoa hintaa todeksi. Mies kuitenkin huomasi että hän mietti päivittäin miksi auto oli ollut niin edullinen. Miksi nainen myi auton täysin pilkkahintaan? Hän halusi saada vastauksen.

Mies ajoi naisen ovelle ja koputti. Nainen avasi ja mies kysyi.

Nainen vastasi hymyillen:

– Minun mieheni jätti minut huomattavasti nuoremman naisen kanssa, joka oli hänen sihteerinsä. Mieheni jätti taakseen ainoastaan lapun, jossa luki että minun tuli myydä auto ja talo – ja lähettää rahat hänelle.

Jaa juttu, jos olisit tehnyt saman uskottomalle kumppanille!