Vaimo joutui lähtemään häämatkalle ilman miestään, kun mies ei saanut viisumia.

Vaikka yksin matkailussa on hyvät puolensa, sama ei päde enää häämatkan kohdalla – reissuun kun nimenomaan on tarkoitus lähteä yhdessä oman rakkaan kanssa. Pakistanilainen Huma Mobin joutui kuitenkin kokemaan häämatkan ilman miestään, Arsalaan Severiä.

BBC:n mukaan aiemmin tänä vuonna naimisiin menneen pariskunnan oli tarkoitus matkustaa häämatkalle Kreikkaan, mutta Arsalaan ei saanut viisumia. Häämatka oli jo maksettu, joten Huma lähti matkaan, mutta ei sentään täysin yksin: matkaseurana olivat Arsalaanin vanhemmat.

Huma on sittemmin julkaissut häämatkaltaan hulvattomia kuvia, joissa hän poseeraa surullisen näköisenä miestään kaivaten ja kuvista on tullut nettihitti kesän aikana.

Julkaissut Huma Mobin 9. heinäkuuta 2016

Julkaissut Huma Mobin 9. heinäkuuta 2016

BBC:n mukaan idea epätavallisiin kuviin on saanut alkunsa jo vuosi sitten, kun pari oli vasta kihlautunut. Arsalaan oli lähtenyt työmatkalle Budapestiin, mistä hän lähetti Humalle valokuvan itsestään mutruhuulisena ja toinen käsi ojennettuna osoittaakseen, kuinka paljon hän kaipasi kihlattuaan.

”Aina kun toinen meistä matkustaa ilman toista, teemme näin. Voimme osoittaa kaipaavamme toisiamme”, Huma kertoi BBC:n Outside Source -ohjelmalle.

Julkaissut Huma Mobin 9. heinäkuuta 2016

Julkaissut Huma Mobin 9. heinäkuuta 2016

Human julkaisemista valokuvista osa on Arsalaanin vanhempien ottamia. Hän kertoi omaavansa hyvät välit anoppinsa kanssa ja matkan aikana he kävivät yhdessä Santorinin yöelämässä.

Tästä huolimatta Huma sanoi BBC:lle kaivanneensa miestään suuresti.

”Hän on juhlien ilopilleri, minun parempi puoliskoni – en olisi mennyt ilman häntä, mutta hän pakotti”, Huma kertoi.

”Ensimmäisenä iltana itkin silmät päästäni anoppini olkaa vasten ja hän todella lohdutti minua ja sanoi, että minun täytyy ottaa tilanteesta ilo irti”, hän lisäsi.

Julkaissut Huma Mobin 9. heinäkuuta 2016

Julkaissut Huma Mobin 9. heinäkuuta 2016

Yksin koetun häämatkan jälkeen Huma pääsi takaisin Arsalaanin kainaloon Lahoreen ja pari toivookin pääsevänsä yhdessä matkalle ensimmäisenä hääpäivänään.

Katso lisää Human julkaisemia kuvia häämatkalta täältä.

Lähde: BBC