Voisi olettaa, ettei lompakon ja pankkitilin sisällöillä ole väliä seksielämän suhteen, mutta oletus on väärä.

Money-lehti teki kyselyn yli 1 000 naimisissa olevalle aikuiselle selvittääkseen rahojen yhteyttä seksielämään. Alla on kyselystä sekä muista tutkimuksista selvinneitä tuloksia siitä, miten lompakon ja tilin sisältö voivat vaikuttaa makuuhuoneen puolelle.

Näin raha voi vaikuttaa seksielämään:

1. Tasaiset tulot, kuumempaa seksiä

Moneyn kyselyn mukaan 51 naimisissa olevista oli sitä mieltä, että heidän seksielämänsä oli todella hyvää tai kuumaa, jos osapuolet tienasivat lähes samanlaista palkkaa. Erityisesti miesten kohdalla seksielämä oli parempaa, jos puolisot tienasivat saman verran tai enemmän kuin he.

2. Rahaongelmat voivat johtaa himot sammuttaviin riitoihin

Iso riita, jos mikä, pilaa tunnelman seksin harrastamisen suhteen. Pariskuntien keskuudessa juurikin raha-asiat ovat tuoreen kyselyn mukaan yleisin riitojen aiheuttaja ja täten rahahuolet voivat pilata parien intiimiä aikaa.

4. Saatat kuluttaa enemmän aikaa rahan ajattelemiseen kuin seksin harrastamiseen

Pankkitililläsi voi olla toimintaa enemmän kuin sinulla on makuuhuoneen puolella. 60 prosentia Moneyn kyselyyn vastanneista tarkisti tilinsä saldon paljon useammin kuin he harrastivat seksiä.

5. Rahahuolet voivat viedä seksihalut

Yksi tutkimus perehtyi Women’s Healthin mukaan kuinka arkipäiväiset ärsytyksen aiheuttajat voivat vaikuttaa seksielämääsi. Tuloksista ilmeni, että päivittäiset stressinaiheuttajat, kuten rahahuolet, voivat saada ajatukset harhailemaan seksin aikana. Samainen stressi voi saada seksin tuntumaan myös epämukavalta.

6. Enemmän seksiä, isompi palkka

International Journal of Manpower -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan seksin harrastaminen neljä kertaa viikossa tai useammin oli kytköksissä isompaan palkkaan. Syytä kytkökselle ei kuitenkaan osattu sanoa.

Lähde: Women’s Health