Julkkiksilta saa välillä hyviä kauneusvinkkejä, mutta toisinaan vinkit voivat olla myös melko erikoisia.

Suuret tähdet ovat esikuvia monille naisille ja monet ottavat opikseen heidän haastatteluissa kertomistaan kauneusvinkeistä. Joskus heidän tapansa huolehtia ulkonäöstään ovat kuitenkin sieltä erikoisemmasta päästä.

Alle on listattu tällaisia erikoisia esimerkkejä julkkisnaisten tavoista hoitaa hiuksiaan. Lue alta, kuka käyttää hiusten hoidossaan Coca-Colaa ja kuka majoneesia.

Ketsuppi

”Minulla on ollut myös pinkit hiukset – koetettuani värjätä ne punaiseksi – ja vihreät hiukset, kun yritin saada ruskeat hiukset. Se oli oikeasti hirveää, käytin hennaväriä ajatellen, että olen orgaaninen ja fiksu, mutta mikään ei auttanut siihen – en saanut hiuksiani normaaliksi. Ainoa asia, mikä auttoi, oli ketsuppi. Niinpä noin 1,5 vuotta minun täytyi laittaa ketsuppia hiuksiini ja lämpöä, kunnes hiukseni palautuivat normaaleiksi”, näyttelijä Sienna Miller kertoi Vogue UK:lle.

Coca-Cola

”Huuhtelen hiukseni joskus Coca-Colalla. En pidä hiuksistani, kun ne ovat pestyt – ne ovat hennot ja latteat – mutta Coca-Cola saa niistä pörröiset, kuin olisin kulkenut Amazonilla tai jotain”, malli Suki Waterhouse paljasti US Weeklylle.

Oliiviöljy

”Kiertueella hiukseni täytyi laittaa todella nopeasti poninhännälle ja napata ylös lisäkkeiden kera (kappaleiden välissä lavalla), joten paras kikka oli käyttää oliiviöljyä. Se oli hullua. Koska se oli halpaa, sitä vain kaadettiin, silotella se taakse ja laittaa pitkät lisäkkeet ja kaikki kuminauhat hiuksiin ja usein menimme suoraan keikkabussiin ja kiedoin vain sen nutturalle, laitoin huivin tai suihkumyssyn päähän, kun menin punkkaani, nukuin siinä – pese hiuksesi seuraavana päivänä ja ne ovat kuin silkkiä”, laulaja Fergie kertoi Byrdielle.

Majoneesi

”Hän antoi meille kirjan luonnollisista kauneusnikseistä ja meillä oli tapana katsoa sieltä kaikkea, kuten miten tehdään kaurahiutaleista kasvomaskeja tai miten hiuksiin saa raitoja hennateellä tai jopa rommilla. Kerran vuodessa me kaikki vielä kokoonnumme yhteen ja laitamme vanhojen aikojen kunniaksi majoneesia hiuksiimme”, näyttelijä Zoe Saldana sanoi Allurelle puhuessaan äidistään.

Pyykinpesuaine

”Nähtyäni kuvia äidistäni 60- ja 70-luvuilta, hän oli täysi kapinallinen tyylinsä kanssa. Hänellä oli todella hennot hiukset ja hän pesi ne pyykinpesuaineella saadakseen niistä karheammat ja hänellä oli mahtava afro”, näyttelijä-laulaja Solange Knowles paljasti New York Timesille.

Lähde: Huffington Post