Moni kokee erilaista epävarmuutta niin itsensä kuin seksin suhteen.

Naiset saattavat usein stressata siitä, mitä mies ajattelee seksin aikana niin naisen kehosta, äänistä, liikkeistä kuin teoista ja sanomisista. Cosmopolitanin mukaan todellisuudessa mies on kuitenkin niin keskittynyt itse aktiin ja seksikumppaniinsa, että hän ei oikeasti ajattele ja välitä niistä asioista, joita nainen mielessään murehtii.

Näistä kymmenestä asiasta miehet eivät välitä seksin aikana:

1. Mille alapääsi tuoksuu vai tuoksuuko millekään. Suurin osa miehistä joko pitää tuoksustasi tai suhtautuvat siihen neutraalisti.

2. Miehet eivät välitä siitä, kuinka karvainen tai karvaton olet.

3. Kuinka märkä olet. On mahdotonta olla liian märkä ja jos taas olet kuivempaa sorttia, on onneksi olemassa liukuvoiteet.

4. Emättimestäsi mahdollisesti seksin aikana lähtevät äänet eivät ole miehen mielestä outoja, vaan hän tietää niiden kuuluvan asiaan.

5. Mies ei välitä siitä, kuinka paljon sinusta itsestäsi lähtee ääntä seksin aikana. Voit olla äänekäs tai hiljaisempi, kunhan se on aitoa.

6. Älä murehdi ilmeistä, joita teet seksin aikana. Mies luultavasti pitää niitä seksikkäinä ja sitä paitsi hän itsekin tekee outoja seksi-ilmeitä samaan aikaan.

7. Miten hiuksesi ovat ja minne ne menevät. Älä murehdi siitä, ovatko hiuksesi ihan sekaisin ja liimautuneet pitkin kasvojasi, vaan nauti menosta.

8. Miehet pitävät suuseksistä, mutta ymmärtävät kyllä, jos sinua ei sellainen aina houkuta, joten sen voi huoletta jättää väliinkin.

9. Miestä ei haittaa, että avaat suusi seksin aikana ja annat vinkkejä siitä, mistä pidät ja mistä et pidä.

10. Jos sinulla kestää kauan laueta, se on ihan sallittua. Miehet eivät välitä siitä, kuinka kauan sinulla kestää saavuttaa kliimaksi, sillä miehet tuntevat olonsa todella miehekkäiksi, kun saavat naisen laukeamaan.

Lähde: Cosmopolitan