Jokaisella on omat pelkonsa avioliiton suhteen ja niiden tunnistaminen voi olla askel estää niistä tulemasta totta.

Avioliiton solmiminen on suuri askel elämässä, koska toiseen ihmiseen sitoutuu loppuelämäkseen – tai tämä on ainakin aikomus. Se voi aiheuttaa kuitenkin erilaisia pelkoja.

Yksin jäämisestä omiksi vanhemmiksi muuttumiseen, näitä asioita asioita morsiamet kertovat pelkäävänsä eniten.

Avioero

”En tiedä rakastanko sulhastani 20 vuoden päästä tai rakastaako hän minua ja se on pelottavaa. Sitä kuulee näitä hirveitä tarinoita siitä, kuinka 50-vuotias mies tulee kotiin yhtenä päivänä töistä ja kylmästi kertoo 20 vuoden avioliiton jälkeen haluavansa eron. En halua koskaan olla se nainen.” – Lacy

Puolison menettäminen

”Minun ja sulhaseni kummankin suvussa on vakavia sairauksia, mikä nostaa meidän todennäköisyydet joutua pärjäämään pitkäaikaisen ja asteittain heikentävän, kuolettavan sairauden kanssa melko korkeaksi. Teemme parhaamme valmistautuaksemme tähän mahdollisuuteen taloudellisesti, mutta en tiedä miten voimme emotionaalisesti valmistautua siihen.” – Gabby

Itsensä hukkaaminen

”Minua pelottaa, että meistä tulee toistemme ainoa sosiaalinen kontakti eikä meillä ole enää ystäviä. Ja siinä prosessissa minä hukkaan itseni täysin, koska perhe menee kaiken edelle.” – Kasey

Omiksi vanhemmiksi muuttuminen

”Minua kammoksuttaa, että olemme kuin kumman tahansa vanhemmat lopulta. Kumpikaan meistä ei kasvanut seuraten terveintä käsitystä siitä, miltä avioliiton pitäisi näyttää, joten jähmetyn kauhusta ajatuksesta, että olemme jonain päivänä kuin he.” – Lauren

Uskottomuus

”Isäni petti äitiäni pitkin heidän 29 vuotta kestänyttä avioliittoaan, joten vaikka luotankin täysin omaan mieheeni, on tuo pelko aina mielessäni.” – Andrea

Lapset tulevat väliin

”Painajaiseni on, että olen niin pakkomielteinen lapsistani, että työnnän aviomieheni kauemmas emmekä koskaan harrasta seksiä ja puhumme vain poikamme jalkapalloharjoituksista ja koulutöistä.” – Riley

Taloudelliset vaikeudet

”Minua pelottaa, että raha pilaa avioliittomme. Haluaisin lopulta olla kotiäiti, mikä on suunnitelma, jota miehenikin tukee. Mutta jos hän menettääkin työnsä ja kumpikaan ei löydä töitä? Voin vain toivoa, että olemme tarpeeksi vahvoja selviämään kaikesta.” – Danica.

Mikä on sinun suurin pelkosi avioliittoon liittyen? Kommentoi alle!

Lähde: Brides