Itkeminen on yhtä luonnollista kuin nauraminen. Aina ei kuitenkaan ole sopiva hetki tehdä kumpaakaan. Jos liikutut helposti kyyneliin, mutta haluaisit oppia hillitsemään tunteitasi, alla olevat ohjeet saattavat olla avuksi.

Itkeminen todentotta helpottaa surkeaa oloa, eikä siinä ole mitään hävettävää. On kuitenkin hetkiä, jolloin haluaisi lykätä tunteenpurkausta toiseen ajankohtaan. Jos saat töissä tai lähipiirissä kritiikkiä , on harmituksesta huolimatta hyvä kyetä ottamaan palaute kuivin silmin vastaan.

Itkeminen vastaavissa tilanteissa johtuu yleensä siitä, että luulemme asian tolan olevan paljon katastrofaalisemmin mitä se oikeasti onkaan. Itkeminen ei ole aina ylireagointia, mutta toisinaan se on nimenomaan sitä. Jokainen epämiellyttävä keskustelu ei ole oikeutus nyyhkytykselle, sanoo Women’s Health-lehden haastattelema psykologi Steve Orma, joka on erikoistunut ahdistukseen ja stressiin.

Jos tiedät olevasi kohta tiukan keskustelun edessä, pidä tsemppaushetki itsesi kanssa. Hengittele syvään ja kerro itsellesi, miten tulet pysymään rauhallisena. Muistele keskustelun ulkopuolella muita aihepiiriin liittyviä hyviä asioita. Jos tiedät joutuvasi esimiehen puhutteluun, muistele saamaasi hyvää palautetta. Todennäköisesti tuleva keskustelukaan ei johda mihinkään karmivaan, kuten potkuihin.

Keskustelun aikana keskity kunnolla siihen mitä sinulle sanotaan, sen sijaan että alkaisit pyörittää ajatuksia ja tunteita omassa päässäsi. Yritä pitää pääsi mukana siinä nimenomaisessa hetkessä ja omistaudu vuorovaikutukselle tunteilun sijaan. Jos itku meinaa tulla, kysele lisäkysymyksiä. Faktoihin ja tietoon keskittyminen auttaa sinua pysymään hetkessä, etkä ala miettimään tilanteen ulkopuolisia asioita kuten seurauksia. Mutta jos saatu tieto todella saa sinut surulliseksi, ei itkemisessä ole mitään pahaa.

Lähde: Women’s Health