Farkkujen laittaminen pesukoneeseen ei ole farkkuvalmistajan johtajan mukaan hyvä idea.

Pyykinpesu on väistämätön kotiaskare, mutta Levi Strauss & Co:n toimitusjohtaja Chip Bergh helpottaa elämää hieman, jos hänen neuvoaan noudattaa. Berghin mukaan farkkuja ei pitäisi koskaan pestä.

Berghin toteamus voi kuulostaa joidenkin mielestä ällöttävältä, mutta toimitusjohtaja itsekään ei kuitenkaan kulje kaupungilla likaisissa farkuissa; hän pesee tahrat pois hammasharjalla.

Bergh puhui aiheesta Fortunen julkaisemalla videolla.

”Pointtini oli herätellä kuluttajia siitä, kuinka menemmän automaattiohjaukselle ja kun olemme käyttäneet jotain vaatetta, se heitetään automaattisesti pyykkiin”, Bergh sanoi.

”Hyvät denimfarkut eivät todella kaipaa pesua pesukoneessa kuin todella epäsäännöllisesti tai harvoin”, hän jatkoi.

Berghin väite perustuu The Independentin mukaan siihen, että laadukkaiden farkkujen peseminen aiheuttaa vahinkoa materiaalille ja se on samalla veden heittämistä hukkaan.

Berghin väite saa tukea myös muilta farkkuvalmistajilta. Esimerkiksi Hiut Denimin sivuilla kehotetaan odottamaan puoli vuotta ennen kuin farkut pesee, koska mitä pidempään annat farkkujen olla, sitä paremmalta ne näyttävät.

”Syy tähän on se, että väri on kulunut paikoista, joihin tulee luonnollisia ”ryppyjä”. Ihan vain istumisesta, puhelimen laittamisesta taskuun, käsistä taskussa. Kaikki nämä päivittäiset asiat saavat farkkusi näyttämään upealta”, Hiut Denimin sivuilla kerrotaan.

Sivuston mukaan kun on aika pestä farkut, niiden indigonsininen väri kuluu rypyttyneistä kohdista paljastaen kontrastin, joka antaa farkuille kuluneen ilmeen.

”Jos peset farkut liian aikaisin, väri peseytyy pois kaikkialta ja taika jää pois”, sivustolla todetaan.

Monet farkkuvalmistajat suosittelevatkin laittamaan farkut yön yli pakastimeen päästäksesi eroon bakteereista. Toinen vaihtoehto on jättää ne ulos aurinkoon tuulettumaan tai käyttää neutralisoivaa suihketta.

Lähde: The Independent