Jos olet matkustanut lentäen, on ainakin osa näistä matkustajatyypeistä tullut vastaan.

Lentäen matkustaneet tietävät varsin hyvin, kuinka erilaisia ihmisiä lentokentällä odottaa lentonsa lähtöä. Osa odottajista sulautuu joukkoon eikä herätä minkäänlaisia tunteita, osa taas saa näkemään punaista.

Alla on kymmenen kamalinta ihmistyyppiä, joita lentokentällä voi kohdata – ja jos yksikään ei ole tullut tutuksi sinulle, saatat olla itse yksi niistä.

Portille kiiruhtaja

Koneeseen nousunkin alkuun on vielä reippaasti aikaa, mutta kiiruhtaja suuren käsimatkatavaroihin tulevan laukkunsa kanssa odottaa jo niin lähellä porttia kuin on sallittua. Eikä ole väliä, missä vaiheessa hänen on aika päästä koneeseen – hän pysyy paikoillaan ja on muiden tiellä odottamassa omaa vuoroaan.

Pistorasian varaaja

Pistorasioita ei ole runsain määrin porttien lähellä. Pistorasian varaaja on napannut pistorasian jokaisen saatavilla olevan pistokkeen itselleen ja vaihtaa laitteesta toiseen, kun yhdessä on akku täynnä muiden matkustajien odottaessa mahdollista vuoroaan päästä käyttämään pistorasiaa.

Ilman valvontaa oleva lapsi

Vanhempia ei näy missään, kun tämä tenava juoksee ympäriinsä, törmäilee kaikkeen ja kohtelee porttialuetta omana juoksuratanaan.

Puhelimeen huutaja

Tämä tyyppi kailottaa vaikka koko elämänsä puhelimeen kovaan ääneen, jotta kaikille varmasti selviää, millainen tausta hänellä on. Hän voi huoletta puhua yksityisasioistaan tai luottamuksellisista työasioista muiden kuullen.

Kuulokkeeton pelaaja

Lentokentällä voi tulla tylsää, joten pelaaminen on hyvä vaihtoehto kuluttaa aikaa. Moni ei kuitenkaan hoksaa ajatella muita matkustajia ja pitää äänet päällä tai ei käytä kuulokkeita, jolloin kaikki muut saavat ärsyyntyä jatkuvan piiputuksen takia.

Humalainen

Hän näyttää ja saattaa jopa tuoksahtaa siltä, että lentokentän pubissa on kulunut tovi, jos toinenkin.

Riitelijä

Hänet voi nähdä esimerkiksi saikkaamassa portilla työntekijöiden kanssa, kun hän myöhästyi lennoltaan. ”Etkö tiedä kuka olen? Olen tuplakultaplatinaeliittijäsen!” Hän pursuaa tyhjiä uhkauksia ja on täynnä omaa arvoaan.

Penkkien valtaaja

Porttialue on täynnä väkeä ja osa odottaa seisten lentoaan. Valtaaja on kuitenkin toista maata: hänellä on oma istumapaikka, paikka hänen laukulleen ja kolmas matkatyynylle ja ruoalle.

Kärsimätön persoona

Hänet tunnistaa jo kaukaa, koska hänen liikehdintänsä ja huokauksensa paljastavat hänet. Kärsimätön ei jaksaisi jonottaa turvatarkastukseen tai koneeseen pääsyssä ja sen saavat muutkin huomata.

Sairastelija

Eihän sille mitään voi, jos on flunssa ja täytyy matkustaa. Sille kuitenkin voisi tehdä jotain, että ei aivastelisi avoimesti, yskisi päin toisia ihmisiä ja koskettelisi kaikkia pintoja, jotta muut saisivat edes hieman paremmat mahdollisuudet olla saamatta sairastelijan flunssaa itselleenkin.

Lähde: Smart Travel