Toiset tietävät muita paremmin, milloin on valmis perustamaan perheen.

Kun omassa lähipiirissä yhä useampi alkaa hankkia lapsia, saattaa ajatus omasta perheestä alkaa pyöriä päässä. Olenko valmis äidiksi/isäksi -kysymykseen ei ole kuitenkaan yhtä oikeaa vastausta.

Brittilehti Metro listasi pohdinnan avuksi merkkejä siitä, mistä tietää, ettei ole vielä lasten aika. Listaus on tehty pilke silmäkulmassa, mutta jos nämä merkit tuntuvat tutulta, on silloin parempi odottaa vielä.

1. Olet etsinyt Googlesta vastausta kysymyksiin ”Pitäisikö minun hankkia lapsi?”, ”Milloin on oikea aika hankkia lapsi?” ja olet lukenut tämän artikkelin kaltaisia juttuja netistä. Jos turvaudut netin hakukoneisiin näin isoa kysymyksen kohdalla, lienee viisaampaa odottaa vielä.

2. Jos poikaystäväsi/tyttöystäväsi sanoo mitään vauvojen tekoon viittaavaa, meinaat mennä paniikkiin ja vaihdat puheenaiheen säähän.

3. Sinua ahdistaa ajatus siitä, että pitäisi nukkua alle kahdeksan tuntia.

4. Näit naisen imettävän julkisesti ja se sai olosi epämukavaksi etkä tiennyt mihin katsoa ja miten toimia.

5. Tuhlaat rahaasi huolettomasti ja välillä joudut makselemaan laskujasi myöhässä. Miten onnistuisit siis kustantamaan kaiken, mitä lapsi tarvitsee?

6. Kotisi on niin täynnä tavaraa / niin pieni, ettei sinne mahtuisi lasta, saati kaikkia hoitotarvikkeita ja sänkyä.

7. Edellisillan päivällisesi koostui leivonnaisista ja pussillisesta sipsiä etkä muista, milloin olisit viimeksi kokannut alusta loppuun itsellesi terveellisen aterian.

8. Sinun on vaikea hyväksyä ne jäljet, mitä murrosikä/painon nouseminen on kehoosi jättänyt, saati sitten, että hyväksyisit raskauden mukanaan tuomat raskausarvet.

9. Olet harkinnut työsi lopettamista, kimpsujen ja kampsujen pakkaamista ja suuntaamista etelään auringon alle.

10. Tämä on se tärkein merkki: et koe olevasi vielä valmis. On asioita, mitä haluat vielä tehdä ja kokea ennen perhettä. Vaikka lähipiirissäsi kaikki tuntuisivat lisääntyvän, ei se tarkoita sitä, että sinun pitäisi tehdä samoin perästä vain, koska muutkin niin tekevät.

Lähde: Metro