Kuntoilu voi auttaa painonhallinnassa ja laihtumisessa, mutta on muitakin syitä, miksi kuntoilu kannattaa.

Monilla syyt kuntoiluun liittyvät omaan painoon ja siihen, miltä kroppa näyttää. Vaikka säännöllinen liikunta auttaa laihduttamisessa, ei se silti ole avain laihtumiseen; aamulenkki kun ei täysin hyvitä sitä jäätelöpurkkia, jonka hotkaisit yhdellä kertaa.

Aihetta on myös tutkittu.

”Viimeisten 30 vuoden aikana liikalihavuuden yleistyessä hurjasti, on liikunnan määrässä tapahtunut vain vähän muutoksia. Tämä saa syyn kasvaneista vyötärönympäryksistä menemään suoraan nautittujen kaloreiden tyypin ja määrän suuntaan”, ruokavalion ja liikunnan yhteydestä tehdyn tutkimuksen tekijät selittivät The Guardianin mukaan.

Vaikka liikunta ja laihtuminen eivät ehkä olekaan niin suoraan yhteydessä toisiinsa, on kuntoilulle muita hyviä syitä. Alla on 6 sellaista.

1. Liikunta helpottaa ahdistusta ja stressiä

Säännöllinen liikunta on Anxiety and Depression Association of America -yhdistyksen mukaan yksi parhaista tavoista taistella ahdistusta vastaan. Oli kyseessä sitten reipas 10 minuutin kävely tai tunnin lenkki, liikunta voi tehdä ihmeitä ahdistukselle.

2. Liikunta suojaa sydäntäsi

Liikunta on hyvästä sydämelle eikä sinun tarvitse olla mikään maratonjuoksija, jotta liikunnasta olisi hyötyä. UCSF Medical Center esimerkiksi suosittelee 30 minuutin reipasta kävelyä viidesti viikossa terveysvaikutusten saamiseksi.

3. Liikunta lisää itsevarmuuttasi

Jos koetat rohkaistua puhumaan kiinnostavalle henkilölle, kokeile saada apua kuntoilusta. Liikunta voi tehostaa itsetuntoa ja sen lisäksi työ- ja yksityiselämän tasapainon ja kuntoilun välistä suhdetta tutkinut tutkimus selvitti, että säännöllisesti liikkuvat ovat luottavaisempia siihen, että voivat käsitellä monet elämän stressaavat asiat.

”Säännöllisesti liikkuneet olivat luottavaisempia, että he pystyvät käsittelemään työ- ja kotielämänsä vuorovaikutuksen sekä olivat epätodennäköisemmin stressaantuneita töissä”, tutkimusta johtanut Russell Clayton kommentoi.

4. Liikunta parantaa mielialaasi

Saksassa tutkijat alkoivat selvittää yhteyttä juoksemisen ja endorfiinien välillä. Heille selvisi, että juokseminen lähettää lukuisasti endorfiineja aivoihin, mikä luo eräänlaista euforiaa. Tämän lisäksi Penn Staten tutkijat selvittivät, että liikkuvat ihmiset ovat yleensä innostuneempia ja intoutuneempia kuin he, jotka eivät harrasta liikuntaa.

5. Liikunta auttaa luovuuden kanssa

Jos sinun pitäisi tehdä essee seuraavalle aamulle eikä tekstiä tahdo syntyä, voi hikisessio auttaa. Aerobisen liikunnan ja luovuuden välistä kytköstä selvittänyt tutkimus paljasti, että luovuus maksimoituu jopa parin tunnin ajaksi kuntoilun jälkeen. Kannattaa siis kokeilla, josko edes lyhyt kävelylenkki auttaisi ennen kuin koetat aloittaa esseetäsi viidettä kertaa.

6. Liikunta auttaa sinua saamaan enemmän asioita aikaiseksi

Sen lisäksi, että liikunta auttaa stressin ja ahdistuksen taltuttamiseen ja parantaa itseluottamusta, mitkä ovat tärkeitä asioita tuottavuuden kannalta, se myös lisää aivosoluja neurogeneesin myötä. Ihmisten aivojen on osoitettu kasvaneen nopeammin, jos he kuntoilevat säännöllisesti.

Tämän lisäksi kuntoilun on osoitettu tehostavan muistiasi, josta on aina apua, kun koetat saada asioita hoidettua.

Lähde: Elite Daily