Lääkärit ovat paljastaneet nimimerkkin suojista kahjoja, ja jopa suorastaan typeriä syitä, miksi ihmiset ovat saapuneet päivystykseen tai lääkärin vastaanotolle.

Jokainen on varmasti joskus ajatellut omaavansa vaivan, joka on niin vähäpätöinen tai tyhmä, ettei sen takia kannata vaivata lääkäriä. On kuitenkin myös heitä, jotka eivät tällaisesta välitä ja menevät lääkärin pakeilla mitä erikoisemmista syistä.

Reddit-sivustolla lääkärit ovat paljastaneet nimimerkkien suojista kahjoimpia syitä, miksi ovat tavanneet potilaita. Näiden rinnalla sinunkin pieni vaivasi voi tuntua paremmalta syyltä mennä lääkäriin.

1. ”Ensihoitaja täällä. Eräs tuli ensiapupoliklinikalle, koska oli homoseksuaali.”

2. ”Nainen soitti hätänumeroon ilmoittaakseen luultavasti murhatusta ihmisestä rautatiesillan alla. Kun pääsimme paikalle, selvisi kyseessä olevankin tukki, jonka päälle oli heitetty takki ja erittäin humalainen nainen itkemässä kyseisen tukin takia.”

3. ”Oli kolme aamuyöllä ja olin ollut ensiapupolikka aamusta alkaen. Olin uupunut. Hyvin pukeutunut mies tuli paikalle 8-vuotiaan, terveeltä näyttävän poikansa kanssa. Kysyin mikä oli vaivana. Mies sanoi: ’No, olin häissä ja huomasin, että poikani on hieman lyhyt. Voisitko antaa hänelle jotain juuri nyt, mikä tekisi hänestä pidemmän?'”

4. ”Yksi tuli ensiapupolille edellisenä iltana, koska hänellä oli tikku ihossaan. Pieni tikku.”

5. ”Hän ei ollut koskaan kuullut staattisista sähköiskuista eikä ymmärtänyt, miksi en voinut hoitaa hänen ”vaivaansa”.”

6. ”Potilas sanoi, että aina harrastettuaan seksiä vaimonsa kanssa, hänen suunsa meni hieman turraksi. Vaimo oli käyttänyt spermisidimuodossa olevaa ehkäisyä ennen seksiä ja mies oli antanut vaimolleen suuseksiä.”

7. ”Soitettiin paikalle kahdelta aamuyöllä, koska ’hänen tyttärensä pierut haisivat liian pahalle.'”

8. ”Mies tuli ensiapuun, koska hänen älypuhelimensa sovellus kertoi hänen unenlaatunsa olevan huono.”

9. ”Äitini vei minut päivystykseen, koska ajatteli minulla olevan verenmyrkytys. Se oli itse asiassa hedelmäboolia, jota olin juonut aiemmin päivällä ja sitä oli valunut jalalleni. Hoitaja pyyhki sen pois ja pelastuin. Olin silloin 3-vuotias.”

10. ”20-vuotias ja hänen tyttöystävänsä tulivat paikalle aamuyöllä hermostuneina, koska jokin oli ’repinyt miehen kurkun auki.’ Se oli hänen kitakieleke. Jotenkin hän oli päässyt 20-vuotiaaksi asti ilman, että koskaan aiemmin huomasi sitä.”

11. ”Mies kertoi saaneensa kiehuvasta vedestä pahoja palovammoja ympäri kehoaan. Tutkittaessa hänellä ei ollut näkyviä palovammoja ja hän vähensi valituksensa pieneen alueeseen hänen oikeassa etusormessaan.”

12. ”Vein minun nuoren poikani lääkäriin, koska hänellä oli erittäin säännöllinen ihottuma alaselässään. Vasta lääkärissä huomasin, että kuvio oli täysin sama kuin porealtaamme kannessa. Hän oli juuri kylpenyt porealtaassa.”

13. ”Yksi potilaistani meni ensiapupolille, koska hänestä tuntui, että hänellä on liikaa korvavaikkua ja se piti saada poistettua.”

14. ”Vaimoni on naistentautien lääkäri ja hänet soitettiin paikalle, koska teinityttö vuoti verta. Joo, syy on juuri se, mitä kuvittelet sen olevan. Ja hänen äitinsä toi teinityttönsä lääkäriin. En sano, että tyttö oli tyhmä, vaan kaikki muut tapaukseen liittyvät.”

15. ”Kerran oli nuori poika, joka itki ja kertoi minulle hänen serkkunsa saattavan olla raskaana. Heillä oli ollut katsekontakti täydet kymmenen sekuntia. Poika luuli, että se oli saanut hänen serkkunsa raskaaksi.”

Lisää vastaavia paljastuksia voit lukea täältä.

Lähde: Metro, Reddit