Vahvat epäilykset omasta parisuhteesta voivat olla merkki avio-ongelmista tulevaisuudessa.

Moni kokee jännitystä, hermostuneisuutta ja perhosia vatsassa -tunnetta ennen omia häitään – onhan kyseessä iso askel. Huffington Post kertoo kuitenkin uudesta kyselystä, jonka tulosten mukaan vahvat epäilykset, epäröinti ja niin sanottu cold feet -tunne voi kuitenkin ennustaa ongelmia tulevaisuudessa.

Brittiläisen lakifirma Slater and Gordonin kyselyn mukaan puolet eronneista suhtautui vahvasti epäröiden parisuhteeseensa ennen alttarille astelua. 65 prosenttia kyselyyn vastanneista, yli 1 600 eronneesta myönsi jopa harkinneensa tulevan puolison hylkäämistä alttarille – kuin Morsian karkuteillä -elokuvan tyyliin.

Suurin osa vastanneista lopulta meni naimisiin, koska koki olevan liian myöhäistä perääntyä eivätkä he halunneet tuottaa pettymystä tulevalle puolisolle. Yksi kymmenestä vastanneesta sanoi käyttäneensä häihin niin paljon rahaa, etteivät he kyenneet sen takia perumaan niitä.

”On uskomattoman yleistä, että ihmiset menevät naimisiin epäilysten kera. Häiden alla voi olla myös paljon optimismia, mutta se voi heiketä ajan myötä”, Slater and Gordonin asianajaja Amanda McAlister kommentoi.

Vaikka kyselytutkimus ei ole akateeminen, on se Huffington Postin mukaan samoilla linjoilla tuoreen tutkimuksen kanssa. Vuonna 2012 julkaistu tutkimus toi ilmi, että morsiamen häitä edeltävä hermostuneisuus yli kaksinkertaisti avioeron todennäköisyyden sekä kumman tahansa osapuolen epäilykset ennen häitä olivat yhteydessä alhaisempaan aviotyytyväisyyteen kumppania kohtaan ajan myötä.

Lähde: Huffington Post