Tämä maailman harvinaisimpien kissapetojen joukkoon kuuluva amurinleopardin pentu hurmaa suloisuudellaan.

Korkeasaaressa asustava amurinleopardinaaras sai ensimmäisen pentunsa toukokuun puolivälissä ja eläintarha on nyt esitellyt suloista pentua valokuvin. Korkeasaaren mukaan pentu on liikkunut pesän ulkopuolella viime päivinä, mutta emo pitää sen vielä piilossa yleisön katseilta – kuviin on siis myös toistaiseksi tyytyminen.

Pennun syntymä huomattiin pesäkamerasta, minkä jälkeen pesäkopin ympäristössä pidettiin tiukkaa penturauhaa. Eläintarhan mukaan pentu uskallettiin erottaa emonsa luota eläinlääkärin tarkastukseen vasta kuukauden iässä.

Amurinleopardi on maailman harvinaisin kissapeto, sillä luonnossa niitä on tämän hetkisen arvion mukaan 60. Amurinleopardien tulevaisuus näyttää kuitenkin Korkeasaaren mukaan valoisalta, sillä leopardikanta on kasvanut viime vuoteen verratuna.

Korkeasaari on tukenut amurinleopardien suojelua luonnossa vuodesta 1998 alkaen. Voit itse ottaa osaa suojeluun esimerkiksi tämän linkin kautta.

Lisää kuvia suloisesta amurinleopardin pennusta voit katsoa Korkeasaaren Flickr-profiilista.

Lähde: Korkeasaari