Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että joka 25. pariskunta ei keskustele lasten hankkimisen mahdollisuudesta ollenkaan.

Middlesexin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan yli yksi kolmesta pariskunnasta päättävät olla hankkimatta lapsia vain yhden keskustelun jälkeen. Tutkimuksesta selvisi myös, että joka 25. pari ei koskaan puhu aiheesta.

”Tarvittiin vain lyhyt keskustelu, joka meni jotakuinkin näin: ”En halua lapsia, haluatko sinä? ”En minäkään halua”. Ja sitten keskustelun aihe vaihtui johonkin mielenkiintoisempaan”, yksi tutkimukseen osallistuneista naisista kommentoi Metron mukaan.

Tutkimuksessa oli mukana 75 naista. Heistä 70 prosenttia väitti, että he eivät tunteneet biologista tarvetta hankkia lapsia, joten heidän mielestään ei ollut mitään syytä puhua aiheesta.

Toiset olivat käyneet keskustelun, koska olivat saaneet perheenjäseniltä ja ystäviltään painetta käydä keskustelun aiheesta, mutta kumpikaan pariskunnan osapuolista ei ollut kiinnostunut aiheesta.

”Mielenkiintoista on, että monet naiset sanoivat, että paine lasten hankkimisesta tuli ystäviltä ja kollegoilta”, tutkimusapulainen Edina Kurdi kertoi Metrolle.

Kurdin mukaan yksi syy sille, miksi parit eivät keskustelleet aiheesta, oli se, että ihmiset pystyivät aavistamaan oikein kumppaninsa mielipiteen asiasta.

Lähde: Metro