Näistä ideoista voi olla apua, jos et ole vielä keksinyt, mitä lainaisit häitäsi varten.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Tämä on tunnettu häihin liittyvä sanonta, josta on muodostonut perinne, mitä monet morsiamet edelleen noudattavat.

Toisinaan voi kuitenkin tuottaa vaikeuksia keksiä, mitä etenkin kohta ’jotain lainattua’ voisi olla. Moni morsian haluaisi lainata jotain, millä on merkitystä, mutta ei kuitenkaan mitään liian arvokasta, jotta ei tarvitse murehtia koko hääpäivää sen esimerkiksi menevän hukkaan tai rikki – koska ’jotain lainattua’ täytyy tietysti palauttaa häiden jälkeen.

Alle on listattu avuksi 6 ideaa, mitä ’jotain lainattua’ voisi olla.

Hääpukusi

Kyllä! Maailmalla on levinnyt trendi vuokrata oma hääpuku ja näin ’jotain lainattua’ olisi hoidettu. Omalta lähipiiriltä voisi myös tiedustella pukua lainaan, jos ajatus samasta hääpuvusta ei vaivaa.

Huntusi

Sinulla voi hyvinkin olla ystäviä, jotka ovat jo naimisissa ja heidän vaatekaappiensa tai varastojensa kätköissä voi olla tallessa häissä käytetty huntu. Sen sijaan, että ostaisit oman, lainaa huntua ystävältäsi ja jos mahdollista, lainaa sitä myöhemmin eteenpäin muille.

Pikkulaukkusi

Monilla morsiamilla on pieni käsilaukku mukanaan hääpäivänä, vaikka heidän ei tarvitsisi pitää mukanaan juuri mitään. Lainattu pikkulaukku voi olla kätevä tapa hoitaa sanonnan yksi osio, sillä se todennäköisesti on myös suuren osan juhlapäivästä vain tallessa pöydässäsi juhlan ajan.

Jotain erityistä, joka kiinnittää kukkakimppuun

Jos et aio tehdä perinteistä morsiuskimpun heittoa, voit kiinnittää ’jotain lainattua’ kimppuusi. Se voi olla esimerkiksi vanha rintaneula isoäidiltäsi tai vaikkapa vanha sormus, jonka sidot kimpun ympärille.

Jotain erikoista

Tämän perinteen ympärille voi kehitellä myös kaikenlaisia erikoisuuksia – asioita, joita et pue yllesi tai kanna mukanasi. Esimerkiksi voit ”lainata” ystäväsi koiraa, joka voisi tuoda sormukset alttarille tai pyytää tädiltäsi lainaan hänen ihania jälkiruoan tarjoiluastioita. Nykyaikana voit myös vaikkapa lainata ystävän tablettia, jolta lukea kiitospuhe hääjuhlassa.

Jotain tarpeellista päivän ajalle

Jos hääpäivä lähestyy etkä ole keksinyt mitään lainattavaa, älä huoli. On hyvin mahdollista, että unohdat jotain olennaista tai hoksaat tarvitsevasi hääpäivänä jotain, mitä ei ole. Silloin ’jotain lainattua’ viimeistään tulee hoidetuksi ja morsiamet ovat lainailleet muilta kaikkea hiuspinneistä koruihin ja sukkahousuihin.

Lähde: HuffPost