Sosiaalisen median sivustoja usein selaavilla masennuksen todennäköisyys on suurempi.

Jatkuva Facebookin, Tumblrin tai esimerkiksi Instagramin päivittäminen tai selailu voi olla merkki masennuksesta. Tutkimuksen mukaan sosiaalista mediaa tiheämmin seuraavat ovat 2,7 kertaa todennäköisemmin masentuineta kuin vähiten somea seuraavat.

Tämän lisäksi Depression and Anxiety -journalissa julkaistu tutkimus selvitti, että eniten sosiaalisen median sivutoilla aikaansa viettävät ovat 1,7 kertaa todennäköisemmin masentuineita kuin he, jotka viettävät sivustoilla vähiten aikaa.

Tutkijoiden mukaan kytkökselle sosiaalisen median ja masennuksen välillä voi olla useita eri selityksiä; kateus toisten ”todella idealisoiduista kuvauksista” omasta elämästään, tunne oman elämän heittämisestä hukkaan sosiaalisen median käytön myötä sekä nettikiusaamisen kasvanut riski.

Ei kuitenkaan voida sanoa, että sosiaalinen media olisi syypää sen käyttäjien masennukseen. Tutkija Lui yi Linin mukaan on mahdollista, että masentuneet henkilöt kääntyvät sosiaalisen median puoleen ”täyttääkseen tyhjiön elämässään.”

Pittsburghin yliopiston tekemää tutkimusta varten tutkijat kysyivät lähes 1 800 19-32-vuotiaalta heidän sosiaalisen median verkostojen käyttötavoistaan. Verkostoja oli yhteensä 11, mukaan luettuna Facebook, Instagram, Tumblr, YouTube ja Snapchat.

Tutkijat selvittivät, että keskimäärin sosiaalisessa mediassa käytettiin aikaa 61 minuuttia päivässä. Viikon aikana sosiaalisen median sivustoilla vierailtiin noin 30 kertaa.

Voit lukea tutkimuksesta lisää täältä.

Lähde: Newser