Hiirillä tehty tutkimus osoitti juoksemisesta olevan hyötyä kroonisesta stressistä kärsiville.

Moni lenkkeilijä jo sen tietää, miten hyvää juoksulenkki tekee ja kuinka se voi auttaa helpottamaan stressiä. Brigham Youngin yliopiston tutkimuksen mukaan juokseminen voi taistella kroonisen stressin vaikutuksia vastaan aivojen hippokampuksessa, joka vastaa oppimisesta ja muistista.

Tutkimuksesta uutisoineen Australian Women’s Healthin mukaan aiemmat tutkimukset ovat kertoneet, että altistuminen stressille voi heikentää oppimista ja muistia. Kunnollinen muiston muodostuminen ja mieleen palauttaminen tapahtuvat, kun yhteydet hippokampuksen hermosolujen välillä vahvistuvat ajan myötä, mitä kutsutaan kestokorostumiseksi (long term potentiaton, LTP); pitkittinyt stressi heikentää näitä yhteyksiä, vähentää LTP:tä ja heikentää muistia.

Brigham Youngin yliopiston tutkimuksessa hiiriä jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen käytti juoksupyörää neljän viikon aikana ja keskimäärin kulki viittä kilometriä vastaavan matkan päivässä ja toinen ryhmä oli aloillaan. Australian Women’s Healthin mukaan kumpikin ryhmä laitettiin stressaaviin tilanteisiin ennen kuin niiden LTP:t mitattiin.

Tutkijoille selvisi, että kuntoilevilla hiirillä LTP-tasot eivät laskeneet ja ne tekivät huomattavasti vähemmän muistivirheitä kuin aloillaan olleet hiiret, kun ne laitettiin juoksemaan sokkelon läpi muistitestinä.

Tutkimusta johtaneen Jeff Edwardsin mukaan ihanteellinen tilanne oppimisen ja muistin parantamisen kannalta olisivat, kun ihminen ei kokisi stressiä ja liikkuisi.

”Tietenkään emme voi aina kontrolloida elämässämme olevaa stressiä, mutta voimme kontrolloida, minkä verran liikumme. On voimaannuttavaa tietää, että voimme taistella stressin negatiivisia vaikutuksia vastaan aivoissa vain menemällä ulos juoksemaan”, Edwards sanoi.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.

Lähde: Australian Women’s Health