Nämä faktat voivat aidosti jopa yllättää sinut.

Usein seksifaktoista kerrottaessa ne eivät ole niin kummallisia tai shokeeraavia kuin otsikoissa annetaan ymmärtää. Brittilehti Metro kaivoi kuitenkin omasta mielestään oikeasti yllättäviä faktoja esille.

Lue alta 12 seksifaktaa, jotta voit todeta, olivatko ne niin hämmästyttäviä kuin otsikossa kerrotaan:

1. Naiset käyttävät kynttilöitä eniten itsetyydytyksessä heti sormien ja vibraattoreiden jälkeen.

2. Ihmiset eivät ole ainoa laji, jotka pitävät suuseksistä. Muun muassa jääkarhut, hyeenat ja vuohet harrastavat sitä.

3. Lähes jokaisella muulla nisäkkäällä ihmiset lukuun ottamatta on luu peniksessään.

4. Miehillä on 11 erektiota päivän aikana.

5. On yksi mahdollisuus kolmesta, että isoäitisi harrastaa edelleen seksiä.

6. Lähes tuhat ihmistä kuolee vuosittain hypoksifilian takia eli kumppanit kuristavat toisiaan eroottisen mielihyvän takia.

7. Miehet masturboivat 12 kertaa kuussa eli noin joka kolmas päivä. Naiset taas tekevät sitä kerran kuussa – tai niin he ainakin väittävät.

8. Alabamassa ja Mississippissä on kielletty seksilelujen ja vibraattoreiden myynti.

9. 70 prosenttia miehistä kieltäytyy seksistä, jos naisella on kuukautiset.

10. Teelusikallinen spermaa sisältää seitsemän kaloria.

11. Miehen orgasmi kestää kuusi sekuntia, naisen 20 sekuntia.

12. Vain 30 prosenttia naisista saa orgasmin yhdynnässä.

Lähde: Metro