Video Hollandin Umbrella-esityksestä on levinnyt somessa ja saanut erittäin innostuneen vastaanoton.

Uusin Hämähäkkimies-näyttelijä Tom Holland on saanut somen sekaisin osallistuttuaan Suomessakin esitettävään BiisiBattle-ohjelmaan (Lip Sync Battle), jossa hän esitti Rihannan kymmenen vuotta sitten julkaistun Umbrella-hitin kilpaillessaan laulaja-näyttelijä Zendayaa vastaan. Kaksikko nähdään kesällä ensi-iltansa saavassa Spider-Man: Homecoming -elokuvassa.

Holland aloitti leuat loksauttavan esityksensä huulisynkaten ja tanssien genekellymaisesti Singin’ in the Rainia ennen kuin hän katosi hetkeksi lavasteisiin. Tämän jälkeen Rihannan Umbrellan ensitahdit kajahtivat ilmoille ja Holland astui esiin jatkamaan tanssia ja huulisynkkausta – pukeutuneena samankaltaisesti kuin Rihanna nähdään yhdessä vaiheessa Umbrellan musiikkivideolla.

Holland on kolmas näyttelijä Hämähäkkimiehen roolissa ja hänet on nähty seittisinkona jo Captain America: Civil War -elokuvassa. Ennen kuin Hollandista tuli Hämähäkkimies, on hän ollut mukana muun muassa Billy Elliot -musikaalissa teatterin lavalla.

Nuoren miehen tanssitaidot tulivatkin BiisiBattle-esityksen aikana hyvin selväksi. Holland tanssi seksikkäästi, yhdisteli esitykseensä breakdancemaisuutta, kävi tanssimassa Zendayaa vasten, tanssi sateessa ja antoi palaa esityksensä aikana, joten ei liene ihme, että nyt videot esityksestä leviävät pitkin somea kehujen ja ihastuneiden kommenttien kera.

Voit katsoa Hollandin huikean esityksen alla olevan twiitin yhteydessä olevalta videolta tai artikkelin yllä olevalta videolta ja twiitin alta löydät Twitter-poimintoja ihmisten reaktioista Hollandin esitykseen. Zendaya sen sijaan nähtiin BiisiBattlessa Bruno Marsiksi tekeytyneenä ja videon hänen esityksestään voit katsoa täällä.

Ryan Parma

@RyanParma
Omg omg omg this was incredible. That double knee spin and front flip at the end. Sign him up for EVERYTHING PLEASE!!!

when he splashed that water near the end I stood up and cheered. that's my spidey!

Lähde: BuzzFeed