Omalaatuisen näköisellä kissanpennulla on todettu erittäin harvinainen mutaatio, joka vastaa sen erikoisesta ulkonäöstä.

Viime maaliskuussa TEARS Animal Rescuen vapaaehtoiset pelastivat emokissan ja sen kuusi pientä pentua, jotka olivat syntyneet puskaan Kapkaupungissa olevassa puistossa. Yksi pennuista ei kuitenkaan ollut kuin muut.

Emon ja muiden pentujen näyttäessä tavallisilta kissoilta, näytti Eyona-nimen saanut pentu The Dodon mukaan täysin eri eläimeltä. Sen tumma turkki on laikullinen ja siinä on hieman harmaata, sen kasvot ovat kapeat ja katse intensiivinen, mikä muistuttaa toista eläintä.

”Sillä on suden ulkonäkö, mutta kissan ruumiinrakenne. Ajattelimme, että se voisi olla sfinksin risteymä, mutta sillä on paljon pieniä fyysisiä eroavaisuuksia kissoihin verrattuna. Eyona on melko uskomaton”, TEARS:n operaatiojohtaja Mandy Store kertoi The Dodolle.

Pelastusjärjestölle on vasta selvinnyt, kuinka uskomattomasta kissasta on todella kyse. Eyonalla on erittäin harvinainen mutaatio, jonka vuoksi se on erilainen kissa – se on lykoi-rotua, jonka kissoja kutsutaan myös ihmissusikissoiksi tai susikissoiksi.

The Dodon mukaan TEARS konsultoi eläinlääkäri Johnny Gobblea, joka erikoistunut lykoi-rotuun. Gobble vahvisti, että Eyona on 35. tiedossa oleva, luonnostaan tämän mutaation omaa kissa koko maailmassa.

Mutaatio on tunnistettu ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja sen jälkeen lykoi-kissoja on alettu kasvattaa enemmän, mutta Eyona on erityinen, koska se ei ole perinyt mutaatiota.

Lykoi-kissoilla on The Dodon mukaan taipumusta käyttäytyä koiramaisesti eikä Eyona ole poikkeus.

”Se on todella samankaltainen kuin koirat. Se on leikkisä kuin koira. Se katsoo sinua silmiin suurella kiintymyksellä toisin kuin suurin osa villiintyneistä kissoista. Se jopa raahaa vilttiä mukanaan. Aivan kuin se ei tietäisi, miten olla kissa”, Store sanoi.

Koska on kyse erittäin harvinaisesta kissasta, voisi sillä tienata suuret rahat, jos se myytäisiin kasvattajalle. TEARS:lla ei kuitenkaan ole tällaisia aikomuksia.

”Kaikki tahtovat tavata Eyonan ja ostaa sen. Me emme sitä halua”, Store kertoi.

”Sen hyväksikäyttö on viimeinen asia, mitä haluamme. Meillä on vastuu varmistaa, että Eyona elää normaalin elämän, jotta se saa olla sellainen kuin on”, Store lisäsi.

Tämän takia TEARS antoi Eyonan luotettuun sijaiskotiin, missä kissa saa kaikkien kissojen ansaitsemaa rakkautta ja huolenpitoa koko elämänsä ajan.

Katso kuvat erikoisesta Eyonasta täältä.

Lähde: The Dodo