Siinä on omat hyvät puolensa, ettei omaa sisaruksia.

Moni, joka on perheensä ainoa lapsi, on saattanut kohdata sympaattisia ilmeitä ja kommentteja elämänsä aikana sisarusten puutteen takia. Mutta ainoana lapsena olemisessa on kuitenkin paljon omia hyviä puolia, joita he, joilla on sisaruksia, eivät pääse kokemaan.

Alle onkin listattu 10 syytä, miksi on parasta olla ainoa lapsi.

1. Ei tarvitse jakaa mitään

Ainoana lapsena on aina saanut kuulla sisaruksia omaavien ystävien kertomuksia siitä, kuinka kaikki piti jakaa sisarusten kanssa, mikä voi omiin korviin kuulostaa ikävältä. Sinä taas et ole joutunut kokemaan moista – uusi lelu oli aina vain sinun ja eikä karkkipäivän karkkeja tarvinnut jakaa.

2. Kaikki huomio

Sinun ei tarvinnut kilpailla vanhempien huomiosta ja nautit siitä, kuinka sait olla huomion keskipiste. Myös muut sukulaiset isovanhemmista täteihin ja setiin huomioivat sinua ja olivat sinua kohtaan mukavampia, koska heistä tuntui hieman ikävältä, ettei sinulla ollut sisaruksia.

3. Asetit itse itsellesi riman ylitettäväksi

Monissa perheissä lapsista vanhemmat asettavat riman, johon yltämisestä muut sisarukset sitten kilpailevat. Sen sijaan sinä sait asettaa itse riman niin korkealle kuin omilla suorituksillasi halusit.

4. Vahva mielikuvitus

Ainoana lapsena sinulla on ollut aikaa myös olla vain omassa seurassasi, minkä ansiosta sinulla on hyvä mielikuvitus ja sinulla saattoi jopa olla mielikuvituskaveri lapsena oikeiden kavereiden lisäksi.

5. Fiksut keskustelut ja käytöstavat

Ainoana lapsena opit keskustelemaan vanhempiesi kanssa ja sanavarastosi kehittyi mainosti. Koska saatoit myös viettää paljon aikaa aikuisten seurassa, otit heistä mallia ja opit sivistyneet käytöstavat varhain.

6. Paljon omaa tilaa

Sinä et joutunut jakamaan huonettasi siskon tai veljen kanssa ja auton takapenkki oli täysin sinun valtakuntaasi.

7. Olet itsenäinen

Koska lapsena totuit tekemään paljon asioita itsekseen, pärjäät hyvin omillasi ja olet erittäin itsenäinen.

8. Suosikkilapsi

Aiemmin kerroimme tutkimuksesta, joka paljasti, että vanhemilla todella on oma lempilapsensa. Sinun kohdallasi valinta on kuitenkin ollut erittäin selvä.

9. Ei pelkoa siitä, että joku syö herkkusi

Saatoit jättää huoletta herkkusi esille eikä sinun tarvinnut miettiä, että joku popsii ne puolestasi.

10. Ei kinastelua tai kilpailua

Sisarukset kinastelevat keskenään ja riitoja voi aiheuttaa pienistäkin pienin asia. Sinä olet kuitenkin saanut välttyä tällaiselta ja kasvaa kaikessa rauhassa. Ja kinastelun ohessa myös sisarusten välinen kilpailu jäi sinulta kokematta ja sen johdosta oletkin todella rento tyyppi.

Jos olet perheen ainoa lapsi, mikä sinun mielestäsi on siinä kaikista paras puoli? Kerro se kommenteissa!

Lähde: Metro