Maineikas asiantuntija paljasti kolme tärkeää elementtiä kukoistavaa parisuhdetta ajatellen.

Belgialainen Esther Perel on auttanut satoja pariskuntia ympäri maailman parantamaan suhdettaan. Maineikas parisuhdeasiantuntija on työnsä ohessa huomannut kolme tekijää, jotka ovat yhteistä onnellisille pareille.

Perelin mukaan nämä kolme asiaa yhdistävät onnellisia pareja:

1. He pysyvät uteliaina toistensa suhteen

Perelin mukaan parit, joiden suhde todella kukoistaa, ovat edelleen uteliaita toistensa suhteen.

”He eivät väitä jo tuntevansa toisiaan. He eivät teeskentele, että tievät mitä toinen aikoo sanoa ennen kuin toinen on edes avannut suutaan”, Perel sanoo.

2. He ovat aidosti onnellisia toistensa puolesta

”Onnelliset parit ovat ihmisiä, jotka todella pystyvät arvostamaan toisen onnea, vaikka se ei liittyisi itseensä millään tavalla. ’Olen onnellinen puolestasi, siitä mitä sinulle tapahtuu.’ Se on jalomielistä, se on kilttiä ja todella saa toisen haluamaan tulla kotiin luokseen”, Perel kertoo.

3. He säilyttävät omat elämänsä parisuhteessa

Perelin mukaan onnellisessa suhteissa olevia yhdistää myös se, että he ovat ihmisiä, jotka kunnioittavat suuresti jokaisen yksilöllisyyttä.

”Eli he ovat pareja, joilla usein on melko suuri tila, jossa jokaisella on oma maailmansa; sisäisiä maailmoja niin ajatusten, tavoitteiden, harrastusten, intohimojen tai ystävyyssuhteiden suhteen”, Perel kuvailee.

Perel kertoo, kuinka onnellisilla pareilla on käsitys, kuinka jokaisella henkilöllä on oma täysi maailmansa ja nämä kaksi maailmaa kohtaavat sen sijaan, että kaksi nälkäistä ihmistä koettaisi ruokkia toisiaan.

”On eri asia haluta jakaa ruoka yhdessä ja toinen asia haluta olla toisen ruokittavana”, Perel sanoo.

”Nämä kolme elementtiä – vapaus, onni toisen puolesta ja ihailu – ovat menestyvien parisuhteiden kannalta tärkeitä elementtejä”, Perel päättää.

Lähde: Business Insider