Hoikempaa vartaloa tavoitellessa pelkkä treeni ei riitä.

Itsensä väsyttäminen salilla ei tee hirveästi hyvää yrityksissä saada hoikempi vartalo. Parhaimmat tulokset saadakseen treenaamiseen täytyy yhdistää tasapainen, ravitseva ja terveellinen ruokavalio.

Alle on listattu muutamia pahimpia ruokia, joita tulisi välttää treenin jälkeen:

1. Suolaiset pikkupurtavat

Esimerkiksi pretzeltikut, suolaiset popcornit sekä suolaiset ja mausteiset pähkinät ja siemenet. Niiden sijaan kannattaa syödä esimerkiksi banaania.

2. Sokeriset syötävät ja limukat

Esimerkiksi jogurttirusinat, Nutella ja hedelmäjogurtit.

3. Rasvaiset ruoat ja pikkupurtavat

Tästä esimerkkejä ovat muun muassa ranskalaiset, perunalastut ja hampurilaiset.

4. Raa’at vihannekset

Raa’at vihannekset ja hedelmät ovat osa terveellistä ruokavaliota, mutta niihin ei ole syytä keskittyä pelkästään. Raa’at vihannekset eivät kuitenkaan ole yksistään tarpeeksi hyviä palautumiseen treenistä.

5. Maitosuklaa

Jos karkkihammasta kolottaa, on suositellumpaa syödä suklaata ennen treeniä kuin sen jälkeen. Silloin saa makeanhimoa tyydytettyä vai kuluttaa siitä kertyneitä kaloreita treeneissä.

6. Leivonnaiset

Esimerkiksi muffinsit, piirakat ja donitsit.

7. Energiapatukat

Nämä patukat on suunniteltu antamaan energiaa, jota tarvitsee ennen treeniä eikä toisin päin.

Lähde: EPYK