Monet masentuneet ihmiset haluavat puhua tunteistaan jolle kulle, mikä on hyvä asia.

Toisinaan kuitenkin tuntuu, ettei vastapuoli ymmärrä laisinkaan, mitä masentunut ihminen käy läpi. Tällöin tsemppilauseet ja lohduttavaksi tarkoitetut sanat voivat pahentaa tilannetta parantamisen sijaan.

Kun on masentuneen ihmisen kanssa tekemisissä, on tärkeää muistaa, ettei oma rooli ole potkia tähän vauhtia. Eniten masentunutta ihmistä hyödyttää aktiivinen, läsnäoleva ja aito kuunteleminen.

Näitä asioita ei kannata sanoa ihmiselle, joka on masentunut:

1. ”Tiedän täysin, mitä käyt läpi.”

Ellei itse käy läpi masennusta juuri nyt, ei todennäköisesti tiedä miltä toisesta tuntuu. Tämän sanominen myös tyrehdyttää keskustelun. Ilman samojen asioiden kokemista toisen tuntemusten jakaminen voi olla mahdotonta.

2. ”Pääse nyt jo yli.”

Tämä on täysi vastakohta empaattisuudelle. Siitä, että masentunutta ihmistä kehoittaa pääsemään asiasta yli, kestämään sen ja liikkumaan elämässä eteenpäin, ei ole mitään hyötyä. Mieli ei ole ole katkaisija, jonka voi laittaa päälle tai pois päältä. Masennus ei ole päätös, se on sairaus. Myös masentuneet ihmiset toivovat voivansa vain lopettaa masennuksen, mutta asia ei ole niin yksinkertainen.

3. ”Ehkä sinun pitäisi oppia virheistäsi.”

Myöskään virheiden osoittelusta ja menneiden asioiden miettimisestä ei ole mitään hyötyä. Masentunut ihminen on varmasti pyörittänyt tapahtuneita asioita päässään jo tarpeeksi. Sen sijaan se saa pohtimaan virheitä ja ikäviä asioita entistä enemmän ja saa masentuneen ihmisen tuntemaan olonsa epäonnistuneeksi ihmiseksi.

4. ”Sinä olet oikeasti vain _____.”

Se, että kutsuu masentunutta ihmistä vain laiskaksi tai joksikin muuksi, on todella loukkaavaa. Se, että vastapuoli nimittää toisen masennusta vetelyydeksi tai vähättelee muuten, ei auta hänen tilannettaan laisinkaan.

5. ”Anna kun sanon tähän väliin yhden asian…”

Masentuneen ihmisen kanssa käyty vuorovaikutus ei ole sitä, että penätään omaa puheenvuoroa tämän tilittäessä tuntemuksistaan, jotta päästäisiin kertomaan, miltä kuuntelijasta itsestään tuntuu. Tärkeintä on kuunnella vain kuuntelun vuoksi, mitä masentuneella on sanottavana. Todennäköisesti masentunut ihminen ei edes usko, mitä hänelle sanotaan. Mielipiteiden kertomisen sijaan kannattaa yrittää keskustella masentuneen kanssa ja pyrkiä yhdessä hänen kanssaan löytämään helpotusta hänen tilanteeseensa.

Lähde: Mind Body Green