Naisen ajatusten laukkaaminen seksin aikana kaikkeen muuhun kuin itse hetkeen voi vaikeuttaa laukeamista.

Naisen orgasmi voi olla paljon kiinni hänen kyvystään keskittyä kehoonsa ja ajatustensa ohjaamiseen tietyllä tavalla, kertoo Live Science. Aiheesta on vasta julkaistu tutkimus Sexologies -lehdessä.

Tutkimuksessa mukana olleista naisista he, jotka kertoivat säännöllisesti laukeavansa seksin aikana vaikuttivat olevan enemmän keskittyneitä kehonsa tuntemuksiin yhdynnän aikana kuin naiset, joilla oli vaikeuksia laueta yhdynnän aikana.

Tutkijoiden mukaan säännöllisesti laukeavat naiset myös kertoivat ajatelleensa eroottisempia ajatuksia seksin aikana kuin ne naiset, joilla oli vaikeuksia laukeamisen kanssa seksin aikana. Itsetyydytyksen aikana kummallakin ryhymällä oli kuitenkin saman verran eroottisia ajatuksia.

Tutkimusta varten rekrytoitiin 251 ranskalaisnaista, iältään 18-67-vuotiaita. Näistä naisista 176 kertoi laukeavansa säännöllisesti seksin aikana ja 75 naisella oli sen kanssa vaikeuksia.

Live Sciencen mukaan kaikki osallistujat olivat seksuaalisesti aktiivisia, ja heidän aktikerrat vaihtelivat kahdesta 90 kertaan kuukaudessa. Lähes 90 prosenttia osallistujista oli heteroita.

Naisilta kysyttiin tunteista, ajatuksista ja käytöksistä, millä on yleensä väliä heidän laukeamiskykynsä kannalta sekä yhdynnän että itsetyydytyksen aikana.

”Vaikuttaa siltä, että naisilla ei ole ongelmia keskittyä eroottisiin ajatuksiin, kun ovat yksin”, tutkimuksen kirjoittanut Pascal De Sutter kommentoi Live Sciencelle.

De Sutterin mukaan naisilla, jotka eivät laukea yhdynnässä säännöllisesti, on vaikeuksia keskittää huomionsa hetkeen, jolloin harrastavat seksiä kumppaninsa kanssa. Tutkijan mukaan myös naisten huolet ulkonäöstä ja painosta voivat häiritä naisia seksin aikana.

Lähde: Live Science