Vaikka leipomuksesi eivät onnistuisi, on niiden tekemisellä silti hyviä vaikutuksia.

Kerroimme aiemmin, kuinka luovat harrastukset ovat hyvästä mielenterveydelle ja leipominen lukeutui niiden joukkoon – voit lukea lisää täältä. Näin joulun alla leipominen tulee monelle ajankohtaiseksi ja Women’s Health listasikin 6 tapaa, miten keksien leipominen on hyvästä sinulle.

Vähemmän stressiä

Ainesosien mittaaminen tai taikinan vaivaaminen pakottaa sinut keskittymään. Nämä hetket rauhoittavat aivojen tunnekeskusta ja suuntaavat verenkiertoa sen impulssikontrollialueeseen, mikä tarkoittaa, että tunnet olosi yleisesti entistä rauhallisemmaksi.

Kognitio tehostuu

Leivoitpa isoäidin keksireseptillä miten tahansa, antaa se mainioita hyötyjä aivoille. Reseptin tarkka seuraaminen vahvistaa Women’s Healthin mukaan proseduraalista muistia. Jos taas lähdet soveltamaan reseptiä itse jättäen jotain pois ja laittamalla jotain korvikkeeksi (rusinat kuivattuihin kirsikoihin, esimerkiksi), pääset harjoittamaan strategisen päättelyn taitoja ja nokkeluuttasi.

Pidempi elämä

Ystävät eivät anna ystävien leipoa yksin – mikä on hyvästä myös pitkäikäisyyttä ajatellen. Leipominen läheisten kanssa voi rakentaa vahvoja siteitä, jotka voivat lisätä vuosia elinikääsi. Ja yhteistyön lopputulosten jakaminen on vielä parempaa: anteliaat teot laskevat tulehdustasoja ja hilliten riskiä sairastua kroonisiin sairauksiin, kuten diabetekseen.

Hoikempi vartalo

Antautuminen kotitekoiten herkkujen naposteluun kerran viikossa pitää yllä itsehillintää, motivaatiota syödä terveellisesti (viimeinkin tauko lehtikaalista!) ja estää ”äh, olkoot!” -vaikutusta, mikää johtaa koko pellillisen syömiseen. Tärkeintä on Women’s Healthin mukaan suunnitella itsensä hemmottelu leipomuksillaan. Syö muutama, kun ne ovat vielä uunin jäljiltä lämpimiä ja anna loput tarjottavaksi ystävillesi.

Tehostunut vastustuskyky

Jos kävisi niin, että onnistuisit polttamaan keksisi, keskity silloin positiiviseen puoleen: nyt sinäkin voit liittyä #PinterestFail-porukan joukkoon! Kun säännöllisesti kääntää tuomitsevat ajatukset positiivisempiin, voi se alentaa stressihormonin tasoja, mikä parantaa soluterveyttä ja kehosi kykyä hätistää sairauksia.

Terveempi sydän

Keittön työtason äärestä jääkaapille ja takaisin liikkuminen ei vastaa päivän kuntoilua, mutta se kuitenkin aktivoi lihaksia, mikä parantaa tapaa, jolla kehosi metabolisoi sokereita ja rasvoja. Tee sitä pari tuntia ja nettoat paremmat verensokeritasot – ja ajan myötä merkittävästi alhaisemmat huonon kolesterolin tasot. Tämä vuorostaan taas vahvistaa sydäntäsi.

Milloin viimeksi sinä olet leiponut? Mitä leivoit? Kommentoi alla!

Lähde: Women’s Health