Esimerkiksi kotioloissa voi pitää kuntoa yllä talven aikana hauskoilla tavoilla, pakkasilta välttyen.

Ulkona kuntoileminen on hauskaa, mutta talvipakkasilla ajatus pitkälle lenkille lähtemisestä ei välttämättä ole enää niin houkutteleva. Silloin monet tyytyvät liikkumaan sisätiloissa, mutta lenkkipolun vaihtaminen juoksumattoon ei ole kaikkien mieleen.

Onneksi sisätiloissa voi kuntoilla myös hauskoilla tavoilla. Alle onkin listattu 6 ideaa loppuvuoden pakkaspäivien varalle.

1. Tanssi joululaulujen tahtiin

On todennäköistä, että joululaulut soivat kodissasi muutenkin, joten yhdistä niiden kuunteluun kuntoilu laittamalla omat suosikkisi soimaan ja laittamalla jalalla koreasti. Tai järjestä joulubileet kotonasi pyytäen muutama ystäväsi paikalle ja tanssikaa yhdessä.

2. Kokeile hot yoga -tunteja

Taistele kylmyyttä vastaan taivuttaen itseäsi erilaisiin jooga-asentoihin hot yoga -tunneilla. Näillä tunneilla saat kunnon treenin sademetsämäisessä ympäristössä. Muista vain pukeutua lämpimsti kotimatkalle, sillä muutos lämpötiloissa voi olla tuntuva.

3. Muuta kotityöt treeniksi

Koti täytyy siivota joka tapauksessa, joten miksi ei sitten tekisi siitä hauskempaa? Siivoaminen voi olla myös treeni, jos sen tekee oikein. Laita hauska soittolista taustalle ja keskity kotiaskareisiin, jotka vaikuttavat eniten kaloreita kuluttavilta, kuten imurointi tai kylpyammeen jynssäys. Aina kappaleen vaihtuessa tee vaikkapa muutama kyykky tai punneruksia siivoustreenin tehostamiseksi.

4. Lähde uimaan

Uimahallit mahdollistavat uimisen ympäri vuoden ja vedessä polskiminen on keholle helpompi tapa kuntoilla kuin juokseminen – vesi antaa sekä tukea että vastusta. Uiminen vaikuttaa koko kroppaan ja se on hyvä vaihtoehto eritasoisille uimareille.

5. Treenaa kotioloissa

Katsoitpa videoita sitten YouTubesta tai dvd:ltä, voi kotioloissa treenata monin tavoin halvalla. Jotkin treenit tarvitsevat hieman välineitä, mutta monia pystyy tekemään vain oman painonsa avulla missä tahansa päin kotiasi.

6. Mene luistelemaan jäähalliin

Luisteleminen on hauskaa, mutta jos et halua tehdä sitä ulkoilmassa, on monissa jäähalleissa mahdollisuus käydä yleisövuoroilla luistelemassa. Luisteleminen on kunnon treeni, joka vaatii voimaa keskivartalosta pysyäksesi tasapainossa ja se hyödyntää sellaisia jalkojen ja pakaroiden lihaksia, joita et ehkä käytä kovin usein. Luistelun hyödyt maksimoidaksesi luistele kovaa 20-30 sekuntia ennen kuin otat hitaamminen 30 sekuntia ja sitten toistat tätä.

Mikä on sinun suosikkitapasi kuntoilla talvella? Lähdetkö ulos vai tyydytkö sisätiloihin? Kerro kommenteissa!

Lähde: Pure Wow