Kun olet saman katon alla kumppanisi kanssa, voivat nämä asiat tulla hyvinkin tutuksi.

Kun tapailu muuttuu seurusteluksi ja seurustelu vakavaksi, vakiintuneeksi suhteeksi, on yleensä jossain vaiheessa edessä muuttaminen yhteiseen kotiin. Kodin jakaminen oman rakkaan kanssa on alkuun jännittävää, mutta The Independentin mukaan samaan osoitteeseen muuttaminen muuttaa parisuhdetta.

Kun yhteisessä kodissa on asunut jonkin aikaa, voi huomata hieman kummallisiakin asioita alkaneen tapahtua. Jos yhteen muuttaminen on sinun ja rakkaasi kohdalla vielä edessä, on alle listattu esimerkkejä tällaisista asioista, jotta tiedät, mitä voit odottaa tapahtuvan, kun siirrytte eri osoitteista saman katon alle.

Hiuksia ja karvoja on joka paikassa

Naisen hiukset täyttävät suihkutiloissa lattiakaivon, kun taas lavuaari on täynnä miehen partakarvoja ja kummankin siivoaminen on ärsyttävää. Karvoja ja hiuksia löytyy muutenkin jatkuvasti kaikkialta ja juuri kun on ajatellut saaneensa kaiken pois, niitä vain löytää lisää.

Sinun kauneudenhoitotuotteet päätyvät myös hänen käyttöön

Saatat ehkä vaalia kalliita ihonhoitotuotteitasi, mutta kelpaavat ne kumppanillesikin. The Independentin mukaan myös poikaystäväsi voi käyttää ihanalle tuoksuvaa suihkusaippuaasi kuin myös shampootasi ja kenties innostuu kokeilemaan kasvonaamiotasikin – vaikka ei sitä välttämättä myönnä.

Tissuttelua

Kun asuu yhdessä, voi helposti tulla tavaksi ottaa parit lasilliset viiniä pitkän päivän päätteeksi yhdessä. Siinä missä sinkun tissuttelua tai kalsarikänneilyä saatetaan katsoa vähän pahalla, on tilanne toinen, kun asuu yhdessä. The Independentin mukaan tutkimuksissakin on jopa todettu, että yhdessä alkoholia käyttävät parit pysyvät todennäköisemmin pidempään yhdessä.

Treffi-illat muuttuvat

Yhteisessä kodissa treffi-illoista voi tulla täysin toisenlaisia: kun ennen mentiin yhdessä ulos syömään, nyt on houkuttelevampaa jäädä kotiin, avata pullo viiniä ja tilata kotiinkuljetuksella ruokaa. Samalla tavalla myös romanttinen viestittely voi jäädä vähemmälle ja jatkossa kumppanilta tulevat viestit esimerkiksi työpäivän aikana voivatkin olla vain muistutuksia siitä, mitä pitäisi hakea kaupasta.

Et ole koskaan yksin

Toisille tämä on ihana ajatus, toisia se voi ahdistaa. Yksi yhdessä asumisen suurimpia haittoja onkin se, että joutuu luopumaan omasta ajasta ja rauhasta tai sen eteen joutuu näkemään enemmän vaivaa ja tekemään järjestelyjä. Vaikka toiset pitävät siitä, että viettävät jokaisen illan yhdessä rakkaansa kanssa, on The Independentin mukaan täysin tervettä haluta viettää hieman aikaa myös omissa oloissa. Ja koska oman ajan saaminen yhdessä asuessa voi olla vaikeampaa järjestetää, kun viimein saa viettää vaikkapa illan yksin kotona, tuntuu se erityiseltä.

Lähde: The Independent