Riitely reilusti ja rakentavasti voi olla myös hyväksi parisuhteelle.

Jatkuva riitely voi olla huono merkki parisuhteessa, mutta parisuhdeasiantuntija Jane Greerin mukaan terve ja rakentava riitely voi olla hyvästä parin tunnesiteelle. Greer kertoikin Women’s Healthille kolmesta tavasta, miten riitely voikin auttaa parisuhdettasi.

Se puhdistaa negatiiviset tunteet

Mikään ei ole pahempaa kuin jokaisen pienen asian patoaminen sisäänsä; lopulta se kuitenkin purkautuu – eikä mitenkään sievästi. Sen sijaan jokaisen pienen kiistan kohtaaminen sellaisen heti tultua vastaan voi auttaa tuomaan sen esiin ja pääsemään siitä yli.

”Kinastelu on hyvästä ja hedelmällistä, koska se puhdistaa ilmaa turhautumisista, kaunoista ja suuttumuksesta, mitkä voisivat muuten johtaa isoon riitaan”, Greer sanoo.

Women’s Healthin mukaan kinastelun pelon vuoksi ei kannata vältellä asioita, koska muuten se voi vain johtaa kaunoihin ja kriittisyyteen myöhemmin.

Se avaa mieltäsi kumppanin näkemyksille

Greerin mukaan rakentava kinastelu tarkoittaa sitä, että toista ei haukuta, kritoisoida tai käyttäydytä hyökkäävästi. ”Hyvässä” riidassa kumpikin osapuoli kertoo tuntemuksistaan ja mielipiteistään asian suhteen sekä samalla kuuntelee toista osapuolta. Pointti onkin kuunnella kumppania, ei hyökätä hänen eriäviä mielipiteitään vastaan. Tällä tavoin voi oppia enemmän siitä, miten kumppanisi kanssa lähestytte tiettyjä asioita, mikä voi johtaa parempaan kommunikointiin tulevaisuudessa.

Se auttaa kompromissien teossa

Riidassa ei pitäisi olla kyse siitä, kumpi voittaa ja kumpi häviää.

”Lopputulos on löytää välimaasto kompromissin avulla tai myöntää, että eivät ole samaa mieltä asiasta ja hyväksyä se”, Greer kertoo.

Vaikka se ei ole aina helppoa, ei sitä myös tarvitse saavuttaa heti ensimmäisellä kerralla.

”Jos ette voi ”kuulla” toisianne, antakaan asian olla ja ajatelkaa sitä uudelleen”, Greer ehdottaa.

Women’s Healthin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että vihaisena nukkumaan meneminen ei olekaan niin huono idea, jos pystyy laittamaan riidan ”hyllylle” ja pääemään eroon negatiivisista tuntemuksista ennen sänkyyn menemistä.

Oppiminen riitelemään reilusti on tärkeää, koska on todennäköistä, ettei pariskunta ole samaa mieltä jokaisesta pienestä asiasta elämänsä loppuun asti. Jos sen hyväksyy, tulee suhteesta vielä parempi.

Lähde: Women’s Health