Jos kaipaat valkoisempia hampaita, voit kokeilla erilaisia tee se itse -kikkoja kotona.

Lähes jokainen toivoo hampaidensa näyttävän kauniin valkoisilta, mutta monet eri tekijät voivat kuitenkin vaikuttaa värjäytymien syntyyn. Onneksi värjäytymiä voi poistaa ja se onnistuu myös kotioloissa, kuten videobloggari Karina Garcia näyttää YouTube-kanavallaan julkaisemalla niksivideolla, jolla hän esittelee kymmenen erilaista DIY-tapaa valkaista hampaita kotona.

Monissa Garcian vinkeissä käytetään sitruunoiden mehua yhdistettynä johonkin muuhun. Esimerkiksi ruokasoodasta ja sitruunasta puristetusta mehusta hän tekee tahnamaisen seoksen, jolla hän harjaa hampaansa ja antaa sen vaikuttaa noin minuutin ajan ennen kuin huuhtelee suunsa ja odotettuaan noin 15 minuuttia hän pesee hampaansa normaalisti.

Myös pelkillä syötävillä voi koettaa vaalentaa hampaitaan. Esimerkiksi rusinoiden syömisen pitäisi videobloggarin mukaan auttaa hampaiden valkaisussa sekä murskaamalla pienen määrän mansikkaa hammastahnanokareen sekaan.

Garcia vinkkaa myös pyörittelemään suussa kookosöljyä ennen kuin pesee hampaat tai yhdistämään omenasiiderietikan sekä veden ja purskuttelemaan tätä seosta suussa noin minuutin ajan.

Videobloggari muistuttaa, että kaikkia kikkoja ei kannata kokeilla kerralla, vaan yksitellen ja vain korkeintaan kaksi kertaa viikossa. Tämän lisäksi alle 12-vuotiaiden kannattaa puhua hammaslääkärin kanssa, onko tällaisten DIY-niksien kokeilu tarpene.

Voit katsoa Garcian vinkit hampaiden valkaisuun jutun yltä.